Dingon managerina 80-luvulla toiminut Lasse Norres muistelee reissua Irlantiin, jossa piti äänittää uusia kappaleita tulevalle levylle. Eikä missä tahansa studiossa, vaan kalleimmassa mitä saarivaltiosta löytyi. Samassa studiossa ovat työskennelleet niin U2 kuin REM ja mm. Paul McCartney. Rahaa paloi ja tuloksena oli yksi valmis kappale ja toisesta puolet. Tuli Juhannustansseille hintaa. mut olipahan reissu, kun kullanvärisellä Mersulla ajeltiin pitkin Dublinia.

Dingon managerina 80-luvulla toiminut Lasse Norres muistelee erästä nimmarikeikkaa yhtyeen alkuajoilta. Pukevassa piti jakaa nimmareita, mutta lopulta yhtye joutui pakenemaan salaa paikalta, kun kauppakeskus melkein repesi liitoksistaan. Eikä jäänyt Norrekseen autoon edes sivupeilejä tai antennia. Eikä sen paremmin jaettu nimmareitakaan.

Dingoa 80-luvulla manageroinut Lasse Norres kertoo työn olleen 24/7 -mallia. Missä piti olla? Missä kaikki oli? Mihin piti mennä? Välillä ratkottiin riitoja ja yritettiin tehdä päätöksiä. Lopulta yhtye hajosi 1986. Norreksen mukaan ei sitä riitelyä olisi enää kukaan jaksanut. Tosin hajoaminen oli väärä termi, niin kuin on myöhemmin nähty.

Porilainen DJ ja toimittaja Johnny-Kai Forssell oli mukana eräällä Dingon keikkamatkalla, jolloin syntyi myös sifonkihuivien tarina. Miten ilmiö sai alkunsa.

Porilainen DJ ja toimittaja Johnny-Kai Forssell muistaa Nipan hyvin Porin katukuvasta. Nuorella Porirockarilla riitti erilaisia bändikuvioita, kunnes eräänä päivänä Nipa pysäytti Johnnyn kadulla ja kertoi uudesta bändistään nimeltä Dingo, tästä tulisi kova juttu. Niin syntyi myös ensimmäinen lehtijuttu Dingosta.

DJ Altti Papinsaari oli teini-ikäinen, kun hän työskenteli Porissa Rattiksen vieressä sijainneessa antikvariaatissa. Siellä viihtyi myös paikallinen kulttuuriväki. Dingon keikkabussi parkkeerasi tämän tästä antikvariaatin eteen. Välillä tehtiin kauppoja kaljarahan toivossa, välillä puolestaan miestenlehdet tekivät kauppansa keikkamatkalle luettavaksi.

Porilainen DJ Altti Papinsaari pääsi todistamaan Dingon nousua ja varhaisia keikkoja DJ-pöydän takaa vähän kuin sivustaseuraajana. Säkylässä Eenokin lavalla paukkuivat jopa sulakkeet. Jaksossa ihmetellään myös Dingon keikkatahtia.  

Levoton Tuhkimo -elokuvan ohjaaja Mari Rantasilo oli yleisössä, kun Nipan bändi Sir 59 esiintyi Rockin SM-kisoissa Porissa 80-luvun taitteessa. Nipa oli todella edellä aikaansa, toteaa Mari. Porissa ei aiemmin oltu nähty sellaista vaatetusta tai liikkumista lavalla, mitä Nipa teki. Ajattelin, että tuo jätkä on todella uniikki.

1980-luvulla Tehyn nykyinen puheenjohtaja Millariikka Rytkönen karkasi kuororeissulta Nipan asunnolle (jakso 28.) Muistona tästä jäivät veriset sormet, mitkä tosin olivat paras matkamuisto koskaan. Rytkönen palasi samoihin maisemiin Porissa järjestettävän Suomi Areena -tapahtuman aikana. Miksi tämä päätyi lööppeihin? Selvitetään sitä ja mm. sitä, että vieläkö Dingo soi mankassa tänä päivänä?

Tehyn nykyinen puheenjohtaja Millariikka Rytkönen oli nuorena kova Dingo-fani, ja oli kuullutkin kaveriltaan Neumannin osoitteen. Toisen kaverin kuoro oli vastaavasti tekemässä kuororeissua Hyvinkäältä Poriin. Ongelmana tässä oli, että Rytkönen ei kuulunut kuoroon. Vielä. Kuinka Rytkönen Poriin päätyi? Miksi sormiin jäivät arvet? Kuinka tähän liittyy vanha puhelinluettelo?

Legendaarinen tarina kertoo, miten Dingon keikka-auto on yritetty jopa räjäyttää. Tämä tapahtui Lappeenrannan Lauritsalassa. Keikan jälkeen meininki oli levotonta ja tekniikan päämies Ossi teki poikkeuksellisen havainnon moottorin alta pilkistävästä johdosta. Miten tarina meni ja säikäyttikö se? Dingon roudari Joppe Bränfors kertoo.

Dingon legendaarinen keikka-auto Dodge kantoi suomalaisittain nimeä Lehmä. Keikoilla auto koki tämän tästä kovia fanien toimesta ja pahimmillaan menopelissä ei ollut valon valoa, kun matkaa piti jatkaa. Kerran jos toisenkin sillä ajettiin myös tutkaan ja sekä roudari Joppe Bränforsin ajokortti että Lehmän kilvet olivat vaarassa.

Tänä päivänä puhutaan teknikoista, mutta kasarilla bändien mukana kiersivät roudarit. Jouko ”Joppe” Bränfors tutustui Perttiin jo 60-luvulla Kuukkarissa. Pelattiin jalkapalloa ja kuunneltiin purkkamusiikkia. Roudariksi ja keikkakuskiksi hän päätyi vuonna -84 ja näki valtavan murroksen Dingon ympärillä. Siinä pääsi roudarikin nimmareita skriivaamaan.

Aika-yhtye levytti 1986 Neumannin tekemän Musta Timantti-kappaleen, jonka "Nipa" myös tuotti. Kuulemman ensimmäinen päivä studiolla meni ihan hyvin... Toisena päivänä Marko ihmetteli, että onko täällä jotkin markkinat, kun sana oli kiirinyt ja Dingo-fanit olivat valloittaneet studion pihapiirin. Tulivuorirokissa Dingon bussi yritti päästä keikkapaikalle valtavan, kirkuvan ihmiskasan keskellä. Pehmolelujen lisäksi lavalle lensi, ikävä kyllä myös paljon muutakin tavaraa.

Peppi Peltola on Nipan soittokavereita ja yhteiset muistot vievät lapsuuden Porkkaan viereisiin taloihin. Jo Sinä ja minä -koelevy teki aikoinaan ison vaikutuksen. Jotenkin olin aina tiennyt, että Nipasta kuullaan vielä, toteaa Peppi. Olen kuvaillut Porirockin nousua niin, että Yö teki tienpinnan ja Dingo asfaltin.

"Bruce Springsteen ei ole lainkaan niin suosittu Rattiksessa" Legendaarisen Rattiksen seinältä löytyvät muuten edelleen monen porilaisen yhtyeen nimikirjoitukset Dingosta YÖ:hön ja Mambasta Aikaan. Rattiksen nimmarit ovat myös turistikohde, sillä niitä tullaan ihan varta vasten katsomaan. Jaksossa selvitetään myös sitä, että kuinka kävi eräälle työntekijälle, joka vahingossa pyyhki kuuluisan nimmarin seinältä.

Rattiksessa kävi Kaj Rautelon mukaan "persoonallisia" asiakkaita, jotka saivat olla sellaisia kuin ovat. Välttämättä 80-luvun Porissa ei joka paikassa suopeasti katsottu korvakoruissa ja meikeissä käyskenteleviä muusikoita, mutta Rattiksessa oudompaa oli, jos joku oli pukeutunut siisteihin farkkuihin ja poolopaitaan. Moni myös tunsi tai ainakin halusi tuntea Dingon kaverit... Ja oli kuulemma moni ollut töissäkin Dingolla.

Vuonna 1969 perustettu Ravintola Rattaanpyörä, eli Rattis tunnetaan porilaisen musiikin kehtona ja kotina. Rattis henkilöityi vahvasti perustajaansa Doris Rauteloon. Porilaisille 80-luvun muusikoille, kulttuurivaikuttajanakin tunnettu Doris oli sekä ravintolayrittäjä, mutta myös äitihahmo, joka piti kurissa ja nuhteessa, mutta huolehti myös toisinaan siitä, että rokkarit olivat syöneet tai, että saivat olla kirkuvilta faneilta rauhassa. Aiheesta tarinoi Kaj Rautelo.

Elina Wallin oli vain neljävuotias, kun Dingo tuli. Silti Kerjäläisten valtakunta kasetti oli suuri aarre. Sitä kuunneltiin kotona stereohuoneessa, josta löytyi myös isän itse rakentamat diskovalot. Sifonkihuivit oli tanakoita ja mummun kutomissa sormikkaissa kultaisia ja hopeisia koristeita.

Näyttelijä Miia Lindström muistaa miten Turun Suurjuhlien koulumajoituksessa muille tytöille selvisi, että hän tulee Porista. Sen hetken jälkeen hän oli vähän parempi tyyppi, koska oli nähnyt Neumannin livenä. Muutenkin Dingo oli nuorelle tytölle rakkauden ja seksuaalisuuden heräämistä. Jossain autiotalossa poika otti reppuselkään ja ajattelin, että elän Dingon biisiä, naurahtaa Miia. Lempibiisi on Lähetyssaarnaaja, josta nuorena ajatteli, että voiko tällaista edes sanoa ääneen.