Jonna Tervomaa vietti vuoden 2023 juhlien 25- tai 40-vuotistaiteilijajuhlaansa, riippuen siitä aloitetaanko laskeminen hänen aikuisikänsä laulaja-lauluntekijyydestä vai lapsitähteydestä, kun Jonna voitti Syksyn sävelen vain 10-vuotiaana vuonna 1983. Lapsitähteys on myöhemmän uran kannalta olennaista, sillä se vaikutti siihen, ettei Jonna ajatellut musiikista tulevan itselleen ammattia. Hän pyrki toisaalle, mutta veto laulamiseen, esiintymiseen ja lopulta myös biisintekoon oli vastustamaton. ”Laulunkirjoittaminen kehittyi hyvin privaatisti pitkään. Hävetti, enkä halunnut, että kukaan kuulee tai näkee niitä”, hän kertoo kehittymisestään ja varhaisista biiseistään Säv.San.Sov.-podcastissa. Hän arvelee, että olisi saattanut alkaa tehdä biisejä aikaisemmin, jos olisi soittanut jo nuoruudessaan bändissä – kuten monet hänen kanssaan samaan 1970-luvun alkupuolella syntyneeseen ikäluokkaan kuuluvat miespuoliset kollegansa. ”Olisi nähnyt, että kaikilla on surkeita ideoita, mutta se ei haittaa. Niitä vaan kokeillaan ja siitä kehittyy jotain.” Tervomaasta kuitenkin tuli biisintekijä ja artisti, joka on urallaan voittanut esimerkiksi Teosto-palkinnon vuonna 2007 sekä liudan Emma-palkintojakin. Biisintekijänä hän tunnustautuu hitaaksi, ja hitaan elämänrytmin noudattajana hän pitää itseään muutenkin. Hän ei koe painetta siitä, että uutta musiikkia pitäisi tehdä väkisin, sillä ”maailmassa on tarpeeksi musiikkia” eivätkä pitkät tauot albumijulkaisujen välillä tarkoita sitä, ettei Tervomaa tekisi biisejä ihan ahkerastikin – rima vain on korkealla. Ja tärkeimpiin lauluihinsa hän kokee pystyneensä lataamaan jotain henkilökohtaista, todellista. ”On tullut kirjoitettua ihanan kevyitä hömppärykäisyjä, ja niissä on oma viehätyksensä, mutta kyllä merkittävimmät laulut tulevat aina jostain todellisesta kokemuksesta”, hän sanoo podcastissa. Tervomaan mielestä musiikintekemisessä on onnistuneimmillaan kyse ennen kaikkea siitä, että jonkun oman todellisen kokemuksen saa hienolla tavalla kirjoitettua lauluksi. ”Sitähän tässä metsästetään.” Ja vaikka hänen mielestään laulut kirjoitetaan lopulta ”ennen kaikkea perslihaksilla”, inspiroituminen on tärkeää, biisinteko ei saa hänelle olla ”pelkkää nikkarointia”. Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Maarit ja Sami Hurmerinta ovat kirjoittaneet lauluja jo 50 vuoden ajan, paljolti yhdessä. Heille on selvää, mikä saa tarttumaan instrumentteihin edelleen päivittäin biisintekomielessä – rakkaus musiikkiin. 70-vuotisjuhliaan juuri viettänyt Maarit Hurmerinta on tehnyt ainutlaatuisen yli 50 vuoden uran musiikin parissa. Hänen musiikkinsa ja laulutapansa on ollut uraauurtavalla tavalla erilaista kuin suomalainen iskelmä. Tyyli on ollut paljolti kiinni afroamerikkalaisessa musiikissa ja toisaalta Carole Kingin ja James Taylorin kaltaisissa 1970-luvun vahvoissa laulaja-lauluntekijä-artisteissa. Maaritin puoliso, kitaristi Sami Hurmerinta on säveltänyt Jäätelökesän (san. Mikko Alatalo) ja paljon muita Maaritin levyttämiä lauluja, ja Maarit sanoittaa ja säveltää myös itse. Vantaalaista pariskuntaa on auttanut oman näkemyksen puolustamisessa se, että he ovat olleet kahdestaan, joskus ”koko muuta maailmaa vastaan”. Läpi vuosikymmenten on riittänyt neuvojia, joiden mielestä Hurmerintojen olisi pitänyt tehdä musiikkia toisin kuin he ovat tehneet. ”Semmoisia huuteluita ei kannata kuunnella, jos haluaa luoda jotain omaa ja mennä omaa polkua”, Maarit sanoo. Eivätkä he tosiaankaan ole jämähtäneet vain alkuperäisiä ihanteitaan kopioimaan, vaan eri aikakaudet ovat tuoneet niin yhteisille Maaritin levyille kuin Samin soololevyillekin omat mausteensa. ”Olemme halunneet kehittyä, mennä eteenpäin”, Sami sanoo. Jäätelökesän tai Hymypojan (säv. Sami Hurmerinta, san. Mikko Alatalo) kaltaista klassikkoa voi olla artisteilta helppo vaatia, mutta lopulta on aina arvoituksellista, mistä kappaleesta tulee hitti. ”Sun täytyy puhdistaa oma mielesi niistä vaatimuksista. Ne vaatimukset ovat kohtuuttomia silloin, kun teet luomistyötä. Joskus tulee hittejä, joskus taas ei. Tärkeintä on tehdä parhaansa…”, Maarit aloittaa, ja Sami jatkaa: ”… niin, että biisien täytyy olla sellaisia, joita haluaa itse esittää keikoilla. Tärkeintä on tehdä sitä, mitä rakastaa.” Maarit ja Sami kertovat musiikinteon arjesta kahden muusikon taloudessa ja muun muassa muistelevat lapsuuttaan, kummankin tapauksessa musiikilla oli vahva rooli jo varhain. Itse asiassa kumpikaan heistä ei ole oikein koskaan edes haaveillut muusta kuin musiikintekemisestä työkseen. Kun he ovat onnistuneet tekemään unelma-ammatistaan elämänuran, Säv.San.Sov.-podcastin vakiokysymykseen vinkeistä uusille musiikintekijöille kannattanee suhtautua vakavasti: ”Haluaisin sanoa, että se vaatii ihan tosi, tosi, tosi paljon töitä ja sinnikkyyttä. Sanoisin, sille pitää antaa koko sielunsa”, Maarit sanoo musiikintekoon heittäytymisestä ja siitä, miten biisinsä saa muiden kuultavaksi. Toimittajana pitkän linjan musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Teoston Säv.San.Sov.-podcastin vieraana on todellinen suomalaisen rockin legenda, Heikki Harma eli Hector. Häntä pidetään yhtenä ensimmäisistä artisteista, jotka loivat itse kirjoittamillaan lauluilla koko suomirockin käsitteen. Suomirock syntyi näin: Juice Leskinen, Pekka Streng, Dave ”Isokynä” Lindholm ja Hector tekivät 1970-luvun alussa omaehtoisia sanoituksia ja sävellyksiä, joiden pohja oli vain osittain suomalaisessa lauluperinteessä. Podcastissa käydään läpi Hectorin musiikillisia vaikuttajia lapsuudesta nuoruuteen ja ammattimaiseen artistiuraan saakka. Hectoriin vaikuttaneisiin artisteihin ja musiikintekijöihin lukeutuvat muun muassa Paul Anka, Elvis Presley, Shadows, The Beatles, Bob Dylan, Donovan, Leonard Cohen, David Bowie ja Talking Heads. Nämä kaikki ovat häikäisseet Hectorin niin, että jäljet kuuluvat myös hänen musiikissaan – jo lapsuusvuosina tarttuneita Reino Helismaan tarkan riimin laulunkirjoitusihanteita unohtamatta. ”Kuten Teemu Brunila on jossain sanonut: popmusiikki on sitaattitaidetta”, Hector sanoo. Hector jakaa auliisti kunniaa yhteistyökumppaneilleen siitä, että hänen laulunsa kuulostavat levytettyinä siltä miltä kuulostavat. Hän kertoo saaneensa eri aikoina tukea eri sovittajilta ja tuottajilta, jotka ovat jalostaneet biisi-ideoita eteenpäin. Esimerkiksi soolouran alkuvuosina hänen levytyksissään olivat apuna Matti ja Pirjo Bergström. ”Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta kirjoittaa stemmoja bändille, välillä jopa isolle jousiorkesterille. Olisin osannut vain sanoa ’Tähän jotain avaruudellista’ tai ’Tähän jotain kohinaa’ ”, Hector kertoo ja kuvailee Bergströmien kykyä kommunikoida muusikoiden kanssa korvaamattomaksi. Eri sovittajien ja tuottajien kanssa työskentelyllä Hector on hakenut musiikilleen uutta suuntaa. Tärkeitä kumppaneita, levytysten tukihenkilöitä ovat olleet vuorollaan muun muassa Jukka Hakoköngäs, Pave Maijanen, Peter Lerche, Timo Kämäräinen ja Okko Laru. Itse biisinteon ytimessä Heikki Harmalla on eri aikakausina kuitenkin ollut akustinen kitara. ”Periaatteessa sillä piti tulla toimeen, mitä teräskielisestä, 6-kielisestä akustisesta kitarasta löytyi”, hän kiteyttää. Sanoittajana Hector on elänyt pitkällä urallaan erilaisia kausia. Välilä teksti on tullut helposti, yhdellä istumalla kuin kaukokirjoitettuna. Vastapainoksi hänellä on myös pitkiä tyhjän paperin kammoa muistuttavia jaksoja, jolloin mitään itselle kelpaavaa ei ole saanut aikaiseksi. Eri aikoina Hector on myös tehnyt joko vahvasti henkilökohtaisia kappaleita tai sitten lauluja, joiden pohjalta on vuosikymmeniä myöhemminkin kuultavissa levytyksen aikakauden henki: esimerkiksi Kadonneet lapset (1978) syntyi lama-Suomeen ja 1980-luvun alkupuolen levyissä on aistittavissa silloin tunnettua uhkaa mahdollisesta Länsi-Eurooppaa uhkaavasta ydinsodasta. ”Traagiset tai muut tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen mitä tekee. Tyhjästä ei tule mitään. Pitää olla riittävän iso ärsyke.” Hän antaa myös pyynnöstä selkeän vinkin siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa kirjoittaa sanoituksen kuin Heikki Harma. ”Ainakin kannattaa välttää itsestäänselvyyksiä. ’Sataa ja vesi valuu ikkunaa pitkin.’ Se on huono kuva, koska kaikki näkevät sen juuri noin. Pitää nähdä sen veden taakse.” Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Kansainvälisen uran sekä artistina että biisintekijänä tehnyt Alma nauttii siitä, että biisinteko on parhaimmillaan hauskapitoa hyvien tyyppien kanssa. Siihen pyrkii, vaikka tekee välillä hittejä ihan laskelmoiden – sekin on kuulemma helppoa, hän paljastaa Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa. Eniten hän kokee oppivansa tilanteista, joissa on aluksi jännittänyt, selviääkö vai ei. Alma Miettinen kertoo Säv. San. Sov. -podcastissa avomielisesti musiikillisesta lapsuudestaan (tädiltä Englannista saadut levyt, epäonnistuneet kanteletunnit, lukemattomat iltapäivien YouTube-kuuntelut), Idols-haaveista ja siitä, mitä hän oppi sen jälkeen Sini Sabotagelta kiertueelta (”tekemään töitä”) ja ennen kaikkea siitä, miten hänen uransa biisintekijänä alkoi ja miten se on edennyt. ”Mulla oli sellainen aika lähiöskidin unelma, että mä meen Idolsiin, ja sit musta tulee tämmöinen.” Mutta niinhän sulle kävi? ”No niin mulle kyllä kävi.” Hän ei ollut edes ajatellut, että voisi tehdä biisejä hallitsematta esimerkiksi soittimia. ”Luulin, että pitää olla tyyliin valkoinen äijä, joka soittaa kaikkia soittimia.” Mutta sitten PME-levy-yhtiön ”bunkkerissa”, studiossa hengatessaan Alma alkoi itsekin laulaa biittien päälle. Se oli jo määrätietoista harjoittelua, vaikkei hän sitä niin ajatellut. Hän tunsi olevansa ”kerhotalolla, jossa oli frendejä”, musaa syntyi ikään kuin huomaamatta. Tämän seurauksena Almalla oli kuitenkin PME Recordsin sisällä sen verran uskottavuutta, että kun Suomessa järjestettiin suomalaisten ja saksalaisten tekijöiden kesken biisileiri, Alma pääsi mukaan. Varahenkilönä lukuisten peruutusten takia, mutta pääsi kuitenkin. ”Esitin, että osaan homman.” Esitys onnistui. Saksalainen tuottaja, jonka kanssa Alma loi uusia biisejä, innostui niin, että jo seuraavalla viikolla Alma lennätettiin Saksaan. Jo tuolla ensimmäisellä Saksan-keikallaan hän kirjoitti ensimmäisen versionsa hitistään Chasing Highs. Podcastissa Alma kertoo, kuinka päätyi esittämään osan kappaleistaan itse – ja millaista on ollut yhteistyö monien kansainvälisesti menestyneiden artistien ja biisintekijöiden, kuten esimerkiksi Miley Cyrusin, Tove Lon ja Karin Marie Orstedin eli MØn kanssa. ”Pääsen sillä tosi pitkälle, että aika ajoin asetan itseni tilanteeseen, jossa joko hukun tai uin.” Alma on nähnyt muutamassa vuodessa paljon, mutta periaatteista oman makunsa suhteen hän ei ole tinkimässä, ei ainakaan ilmaiseksi. ”Jos mua pyydettäisiin tekemään jotain iskelmäsessareita, mulle pitäis maksaa tuhansia… satojatuhansia.” Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Aili Järvelä tekee musiikkia esitettäväksi itse sekä lisäksi hän on mukana monissa keskenään erilaisissa projekteissa. Tekemisen palo ja uteliaisuus ajavat häntä eteenpäin. Teoston Säv.San.Sov-podcastissa Järvelä kertoo muun muassa siitä, miten erilaista on tehdä lauluja lapsille ja aikuisille. Aili Järvelä on mestaripelimanni Mauno Järvelän nuorin lapsi, joten musiikki on ollut hänen elämässään lapsesta lähtien. Kaikki Järvelän neljä sisarustakin on muusikoita ja musiikkipedagogeja. Hän on nähnyt VHS-videolta, kuinka laski 2- tai 3-vuotiaana Kaustisilla kansanmusiikkifestivaaleilla yhteissoitin käyntiin: än-tee-lähtee-nyt! ”Niin hankala termi kuin kutsumusammatti onkin, niin sillä tiellä ollaan”, hän kertoo. Kansanmusiikki on Aili Järvelän musiikillisessa dna:ssa, mutta se ei tarkoita, että hän keskittyisi musiikintekijänä ainoastaan kansanmusiikkiin. Päinvastoin Järvelä on monipuolinen musiikin ammattilainen. Häneen on voinut törmätä omien soololevyjen lisäksi Vesalan keikoilla muusikkona ja taustalaulajana, musikaalisäveltäjänä ja Etno-Emman voittajana Bergå Folk Project -yhtyeessä, jolle Järvelä on muiden yhtyeen jäsenten kanssa sovittanut Luciano Berion musiikkia. Hän myös opettaa. ”Teen kaiken silkasta uteliaisuudesta ja tekemisen palosta.” Lastenmusiikkia muun muassa Aapiseen säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut Järvelä kertoo katsoneensa ”Frozen kakkosen sata kertaa”. ”Ultimaattinen haave olisi päästä tekemään joku Disney-biisi.” Lastenmusiikin ja aikuisille tehtävien laulujen välillä voi kuitenkin olla eroa: esimerkiksi tunnetilojen ristiriidalla ei lastenlauluissa pahemmin leikitä. Iloisen sävelmän sanoitus on myös iloinen, mutta aikuisten biisissä teksti voi herättää jotain ihan muuta kuin iloa. Tasapainottelu näiden tunnetilojen välillä synnyttää Järvelälle ehjän ympyrän, mutta ympyrä voi olla ehjä eri tavoin. Se miten helposti tai vaikeasti, nopeasti tai hitaasti laulut syntyvät, vaihtelee Järvelällä paljon. Yhteistä on ajatus siitä, mihin laulujen tekemistä voi verrata. ”Se on palapelin kokoamista.”¨ Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Behm on ollut yksi viime vuosien palkituimpia uusia artisteja Suomessa. Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa Rita Behm kertoo, kuinka pitää itseään ennen kaikkea säveltäjänä – ja millaisen rimakauhun toisen levyn tekemiseen ensimmäisen palkinnot aiheuttivat. ”En tee lauluja siksi, että haluan. Vaan siksi, että niitä on pakko tehdä”, Rita Behm sanoo podcastissa. Tästä seuraa se, että lauluntekoprosessi ei ole yhdelle tämän hetken tunnetuimmista ja suosituimmista suomalaisen popin tekijöistä helposti selitettävä ja analysoitava kuvio. Ei, Behm ei pysty sanomaan, mikä häntä inspiroi. Ei, hän ei pysty lupaamaan, että tietyn ajan sisällä syntyy varmasti biisi. Eikä hän varsinkaan toimi niin, että tekisi biisejä jatkuvasti ”toimistoaikana” ja säännöllisesti puristamisen jälkeen lauluja ja aihioita tipahtelisi palkinnoksi. ”En lähde tekemään biisejä siksi, että Behmin pitää tehdä levy. Lähden silloin, kun tuntuu, että nyt tulee uusi laulu.” Behm ei siis tee koskaan biisejä väkisin, vaan jahtaa sitä onnistumista, että biisi aiheuttaa hänessä itsessään voimakkaan tunteen. Sen tunteen saavuttaminen on kuulemma harmillisen harvinaista, mutta mahtavan palkitsevaa. Musiikki on Behmille keino tuoda esille pohjatonta surua, jota hänessä on aina ollut. Suru ei ole välttämättä näkyvissä arkisissa kohtaamisissa, mutta artisti Behmin musiikissa se kyllä kuuluu. Hän kuvailee myös elämänsä traagisten tapahtumien kuulumista musiikinteossaan. Behm suunnittelee tulevaisuudessa tekevänsä myös muuta kuin popmusiikkia itsensä esitettäväksi. Muiden artistien tuottaminen ja score-musiikin säveltäminen kiehtovat, ja siihen Behmillä on vahva, joskin yllättävä perustelu: ”En tykkää sanoittamisesta yhtään!” Uusille musiikintekijöille Behmillä on selkeä vinkki: ”On tärkeää, ettei missään tilanteessa yritä tehdä mitään, mitä joku muu jo tekee.” Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Verneri Pohjola tunnetaan ansioituneena jazzmuusikkona, mutta hän pitää itseään ennen kaikkea improvisoivana musiikintekijänä. Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa hän kertoo muun muassa, mitä oppi yhteistyöstä Kaija Saariahon kanssa. Pohjola nautti jo lapsena improvisoinnista, musiikin tekemisestä itse. ”Tai mekastamisesta, millä nimellä sitä haluaakin kutsua.” Usein muistetaan mainita, että Suomen jazzin eturivissä jo pitkään vaikuttanut Pohjola on toisen polven muusikko, onhan hänen isänsä maineikas basisti Pekka Pohjola. Kotona hän sai kuitenkin innostuksen musiikkiin äidiltään, paljon pianoa soittaneelta ja muun muassa Chick Coreaa kuunnelleelta tanssija Inkeri Pohjolalta. Lopullisesti musiikki vei murrosikäisenä. Trumpettiin tuli tartuttua, kun määränpäänä oli paikka musiikkileirillä, orkesterissa – ja tyttöjen huomion kohteena. Teosto-palkintoehdokkuudetkin soololevyistään Aurora ja Bullhorn keränneelle Verneri Pohjolalle uuden musiikin luominen, säveltäminen on ennen kaikkea improvisaatiota. Siihen on vaikuttanut myös vahvasti jo varhaisten klassisen musiikin vuosien aikana harrastuksiin kuulunut ”improvisointisekoilu”, kun soittokaverien kanssa vaihdeltiin instrumentteja – ja sekoilu äänitettiin. ”Olin varmaan ainoa, joka jaksoi myös kuunnella niitä äänityksiä jälkeenpäin useita kertoja. Improvisaatiossa saa satunnaisuuksia lahjana päälle – asioita tapahtuu, vaikka en haluaisi”, hän sanoo. Podcastissa Pohjola selvittää myös levytysprosessinsa, uuden musiikin synnyttämisen luomiskertomuksen. ”Ehdottomasti ei ole mitään nimiä eikä kokonaisuutta mielessä etukäteen. Nautin siitä, että musiikki on helposti lähestyttävää, mutta siinä on myös korkean abstraktion elementtejä.” Pohjola paitsi säveltää itse musiikkia, myös tulkitsee trumpetillaan muiden sävellyksiä. Tämän vuoden merkkitapaus oli Kaija Saariahon viimeiseksi jääneen sävellyksen, varta vasten Verneri Pohjolalle sävelletyn HUSH-teoksen kantaesitys Helsingin Musiikkitalossa elokuussa yhdessä Susanna Mälkin johtaman Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Podcastissa Pohjola kertoo monivaiheisen tarinan siitä, kuinka Saariaho päätyi säveltämään trumpetistille tietäen teoksen olevan viimeinen, johon hän vakavasti sairaana pystyy. Kaija Saariaho kuoli kesäkuussa 2023. ”Siinä kävi niinkin dramaattisesti, että sinä päivänä, kun hän sanoi teoksen olevan valmis, hänen terveytensä romahti lopullisesti.” Teoksen työstämiseen mahtui kuitenkin myös riemukkaita hetkiä alkaen Pohjolan iloon ja ylpeyteen siitä, kun Saariaho ilmoitti haluavansa säveltää Pohjolalle. ”Kesti kuukauden laskeutua edes vähän lähemmäs maan pintaa”, hän kuvailee. Kun yhteistyö eteni, Pohjola sanoi tajunneensa, että hän toimii kirjaimellisesti äänitorvena Kaija Saariahon upean uran viimeiselle sävellykselle. ”En voi antaa tämän nousta päähän. Oli nöyrä, mutta kunnioitettu olo.” Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Cecilia Damström on nykymusiikin säveltäjä, joka sai myös Teosto-palkinnon ilmastomuutosaiheisella ICE-teoksellaan vuonna 2022. Säv.San.Sov.-podcastissa hän kertoo työtavoistaan ja asenteestaan, kuinka esimerkiksi loputon uteliaisuus on säveltäjälle hyödyksi. Kun Cecilia Damström säveltää, hänellä on aina ensin sävellystä varten otsikko valmiina. ”Aina ensin on jotain, mitä haluan sanoa ja sitten mietin, miten sen sanon”, hän kuvailee podcastissa työprosessiaan. Sanominen tarkoittaa tässä yhteydessä sävelkieltä. Sitä, että Damström ilmaisee asiansa musiikin keinoin. Varsinainen sävellystyö alkaa kuitenkin vasta sen jälkeen, kun aihe on hallussa mahdollisimman syvällisesti. Esimerkiksi Teosto-palkittua ICE-teoksen muotoon vaikutti se, mitä Damström oppi luonnosta, tässä tapauksessa lumesta ja jäästä lukemalla: lumihiutaleiden muoto innoitti kuusisävelisen heksakordin käyttämiseen. Damström muistaa tarkkailleensa jo 3-vuotiaana äitinsä reaktioita, miten tämä reagoi hänen improvisaatioonsa. Säveltäminen kulkikin hänen elämässään määrätietoisen pianonsoittoharjoittelun rinnalla aina varhaiseen aikuisuuteen saakka: muun muassa koulussa Damström sävelsi musiikkia näytelmiä varten. Säveltäminen syrjäytti pianonsoiton kuitenkin vasta pakon edessä, kun 19-vuotiaana käteen iski rasitusvamma. Se pakotti peräti vuoden harjoittelutaukoon instrumentin kanssa, ja johdatti säveltäjäopintoihin. Suomi on Damströmille vasta neljäs kieli, kotikielten saksan, englannin ja ruotsin jälkeen. Myöhemmin vuoden opiskelijavaihdon aikana hän oppi myös espanjaa. Laaja kielitaitokin on omiaan vaikuttamaan Damströmin säveltäjäntyöhön. Kun oppii ajattelemaan asioita eri tavoilla, oppii niitä myös yhdistelemään eri tavoin ”Pitää aina olla utelias kaikkea uutta kohtaan. Koen, että se on myös säveltäjälle terveellinen asenne.” Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Alex Mattson on monipuolinen musiikintekijä. Säv.San.Sov. -podcastissa hän kertoo, mitä eroa on tehdä ja tuottaa biisejä omaa edm-artistin uraa tai oman Blind Channel -yhtyeen levytyksiä varten, ja miten omaa musiikintekoa ohjaavaa voi olla herkässä iässä saatu visuaalinen kannustus. Kun Alex Mattson tunnettiin vielä vain Aleksi Kaunisvetenä ja hän oli ”mopoikäinen teini”, hänen mielestään kaikki konemusiikki oli syvältä. Hän soitti rumpuja bändeissä, jotka ottivat vaikutteita Slipkotilta ja Children of Bodomilta. Mutta sitten Aleksi näki kuvan Skrillexistä ja se muutti kaiken. Hän koki saavansa visuaalisen luvan tutustua – ja tehdä – konemusiikkia. ”Skrillex oli rokkityyppi, mutta teki konemusaa.” Ja konemusaa sekä 2020-luvun rockia Mattson on sittemmin alkanut tehdä. Hän luonut niin soolouraa, tehnyt biisejä muille artisteille kuin kuulunut vuodesta 2020 lähtien myös Blind Channel -yhtyeeseen. Alex Mattson kertoo podcastissa monipuolisesta musiikintekijän työstään: miten monin tavoin voi ensimmäinen inspiraatio uuteen biisiin tulla, ja miten monenlaiseen kappaleeseen se voi päätyä. Hän ei esimerkiksi etukäteen yleensä päätä, mihin käyttöön biisiä tekee – itselleen, jollekin muulle artistille vai Blind Channelille. Aihioita biiseihin on puhelimeen taltioitu yli tuhat. Ja koskaan ei tiedä, mikä vaikkapa puoliunessa tallenteeksi vihelletty melodia on myöhemmin uuden biisin ydin. ”Koko musanteko on hieno laji. Ei ole rajoituksia, mistä lähtee ja mitä tekee”, hän kertoo. Ja sitten toisaalta: työprosessit muistuttavat toisiaan, tekee sitten millaista musiikkia tahansa. ”Löydän itseni yötäpäivää etsimässä jotain hyvää virvelisoundia. Ei siinä työssä ole loppujen lopuksi hirveästi eroa, vaikka soundit ovat erilaisia.” Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Konemusiikin tekijänä jo 30 vuoden ajan ansioitunut Timo Kaukolampi on tehnyt soololevyjä, musiikkia elokuviin ja tv-sarjoihin sekä tanssiesityksiin sekä vaikuttanut muun muassa yhtyeissä K-X-P, Op:l Bastards ja Larry & The Lefthanded. Nyt hän kertoo monivivahteisesta urastaan elektronisen musiikin parissa Säv. San. Sov. -podcastissa. ”Voisin valehdella tähän jotain ylevää mun tekemisestä, mutta totuus on, että mun musiikin tekeminen on roiskimista – ja siitä ruvetaan sitten tiivistämään”, Timo Kaukolampi toteaa. Hän tekee yleensä albumia varten ensin noin 50 aihiota, ja työstää ja tiivistää niistä sitten sopivan kokonaisuuden. ”Tavallaan jammailen ja lähden jatkamaan sitä, mikä tuntuu toimivan.” Kaukolampi sanoo, että albumikokonaisuudet syntyvät hänellä hitaasti, koska työtapaan kuuluu ”unohtaminen”. Hän haluaa ikään kuin unohtaa äänitetyn materiaalin ja palata siihen uutena. Sillä, tekeekö hän musiikkia yksin, pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Tuomo Purasen kanssa K-X-P:ssä tai jollain muulla nimellä, on merkitystä. ”Mua kiinnostaa luoda taas uusia aliaksia, joilla on ehkä ihan eri soundi kuin tällä soolopersoonallani. Laadukasta, mutta en pane sieluani ristille roikkumaan siinä prosessissa”, Kaukolampi suunnittelee. Noin 30-vuotiseen uraan musiikin parissa mahtuu myös ajanjakso, jolloin Kaukolampi keskittyi tuottajantyöhön ja säveltämään muille artisteille. 2000-luvulla hän tuotti muun muassa norjalaisen poptähti Annien musiikkia, joka on varsin erilaista kuin hänen omien projektiensa materiaali. Tähän aikaan Kaukolampi kertoo olleensa totaalisen kyllästynyt bänditouhuun ja tekemään musiikkia itse. Tämäkin oli välivaihe. ”Itsetuntemuksella on monumentaalinen merkitys. Mitä kannattaa tehdä ja kannattaa olla tekemättä.” Eli Kaukolampi sai sen, mistä luopui: hän tajusi, että haluaa olla taiteilija – juuri siitä hän ei voi luopua. Kaukolampi on löytänyt oman musiikillisen maailmansa. Vaikka hän tekisi musiikkia Purasen kanssa lähinnä jouhikolla eikä elektronisilla soittimilla, kuten teki Jussi-palkinnon arvoisesti Armomurhaaja-elokuvaan, ”siinä on aina mukana kosminen flavor”. Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Sanoittaja Eija Hinkkala ja säveltäjä Pertti Jalonen ovat voittaneet kahdesti Seinäjoen Tangomarkkinoiden yhteydessä järjestettävän kilpailun parhaasta uudesta tangosta. ”Tango elää tanssipaikoilla”, Hinkkala sanoo Säv. San. Sov. -podcastissa. Hän ja Jalonen ovat vieraina Teoston podcastin viidennen kauden ensimmäisessä jaksossa. Tangolla – ja muulla vanhan liiton iskelmämusiikilla – on pitkä ja kunniakas historia suomalaisten suosimana musiikkina, vaikka suomenkielinen pop on ottanut sen aseman esimerkiksi radiokanavien äänitapettina. Kun tango ja iskelmä elävät ja soivat livenä, Hinkkala ja Jalonen ovat motivoituneita kirjoittamaan uusia lauluja. Mutta miten kirjoittaa tangoa 2020-luvulla? Ujuttaako Argentiinasta kumpuavaa musiikkityylin historiaa? Vai nojata sen suomalaisiin järkäleisiin, erityisesti Toivo Kärjen ja Unto Monosen kirjoittamiin ikivihreisiin? Molemmat sanovat välttelevänsä kliseitä. ”Tekstittämisen tekee vaikeaksi se, kun alkaa miettiä, miten tämän vanhan asian voisi sanoa jotenkin niin, ettei kukaan muu ole aikaisemmin sanonut”, Hinkkala kertoo. Podcastissa Hinkkala ja Jalonen kertovat työnkuvastaan, sekä yhteisestä että kumpikin omastaan. Myös molempien urapolku on mielenkiintoinen: Hinkkala aloitti ammattimaisen musiikintekemisen vasta täytettyään 40 vuotta – ja työskenneltyään koko aikuisikänsä siihen saakka Saksassa hammaslääkärinä. ”Tämä on kärjistys, mutta olen tavannut sanoa, että vaihdoin kerralla maata, miestä ja ammattia”, hän kertoo. Musiikin ammattilaiseksi voi päätyä, aloittaa sen parissa sitten myöhään tai varhain. Pertti Jalosen elämään musiikki tuli jo 7-vuotiaana: ”Isä kysyi silloin, tahdotko ilmakiväärin vai pianon. Onneksi valitsin pianon.” Uusille tekijöille molemmilla on selkeä neuvo: tehkää paljon. ”Tehkää, tehkää, tehkää. Pitää vain tehdä. Ja oppikaa sietämään pettymyksiä. Niitä tulee kuitenkin enemmän kuin onnistumisia. Parhaat treenaa eniten. Siksi ne ovat parhaita”, Hinkkala sanoo. Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen. Kesällä 2023 Teosto toimi Seinäjoen Tangomarkkinoiden kumppanina perinteikkäässä sävellys- ja sanoituskilpailussa, jossa etsittiin vuoden sykähdyttävintä uutta tangoa.

Ville Valolle luonteva musiikintekemisen tahti on kirjoittaa kymmenen julkaisukelpoista biisiä kolmessa vuodessa. Vaikka biisinteossa on pitkän uran varrella ollut erilaisia vaiheita, hänen kaikessa tekemisessään on ollut aina läsnä romanttisen kaihoisa perusvire. Ville Valo on Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimpiä rockartisteja. Hän on juuri palannut parrasvaloihin uuden VV-sooloprojektinsa kanssa, jonka albumi Neon Noir julkaistiin 13.1.2023. Edellinen yhteistyö Agents-yhtyeen solistina pohjautui lähinnä Rauli ”Badding” Somerjoen levytyksiin, mutta ennen kaikkea Valo tunnetaan HIM-yhtyeestä. Hän oli bändin johtaja, laulusolisti ja biisinkirjoittaja – ja viimeiseen rooliin hän ryhtyi vähän pakon sanelemana. Ensin oli musiikki-innostus, sitten visio bändistä. Ja jotta visiota päästiin toteuttamaan, tarvittiin omia kappaleita. ”Aloin pikkuhiljaa rustailla (biisejä), kun ei niitä kukaan muukaan tehnyt”, Valo muistelee podcastissa. ”Kun kerää x-määrän kokemuksia, niin yhtäkkiä alkaa soida joku idea päässä, kun keittää kahvia. Sitten se työ alkaa. Kun kovalevyllä on tarpeeksi tavaraa, sitä pitää jotenkin puskea ulos” Musiikintekijänä, -tulkitsijana ja -kuuntelijana Valo kuvailee itseään häikäilemättömäksi romantikoksi ja ”riittävän sinisilmäiseksi eläytyjäksi”. Hän on saanut vaikutteita lukemattomilta artisteilta ja yhtyeiltä aina A-hasta Black Sabbathiin tai vaikkapa Aphex Twinistä Dingoon ja Depeche Modeen. Kaikkia yhdistää jonkinlainen melankolia. ”Ei ole hirveesti superonnellisia stygejä, joista tykkäisin”, hän sanoo. Podcastissa Valo kertoo myös instrumenttien merkityksestä biisintekoon, esimerkiksi sen, kuinka aluksi sävelsi kappaleet lähinnä bassokitaralla. ”Kun sain ensimmäiset Teosto (-korvaukset), ostin heti Kitarapajasta Levinin orkesterikitaran. Diggasin (Tapio) Rautavaarasta niin paljon.” Valon edelleen omistamalla ruotsalaisella klassikkosoittimella syntyi muun muassa HIM-yhtyeen kansainvälinen läpimurtobiisi Join Me (In Death). Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Ellinoora Leikas ja Samuli Sirviö ovat viime vuosien tehokkaimpia hitintekijöitä Suomessa – yhdessä ja erikseen. He eivät kuitenkaan usko teolliseen musiikintekemiseen. Kun Ellinoora Leikas ja Samuli Sirviö tekevät yhdessä musiikkia artisti Ellinooralle, heitä yhdistää lapsenomainen innostus. ”Innostusta ei voi teeskennellä”, Leikas sanoo Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa. ”Musiikki on ikuinen tutkimusmatka”, Sirviö toteaa. Leikas ja Sirviö ovat kumpikin voittaneet erikseen Vuoden musiikintekijä -palkinnon. Artisti Ellinoora on palkittu muun muassa neljällä Emma-palkinnolla, Sirviö on voittanut vuoden tuottajan Emman. Hän on tuottanut Ellinooran lisäksi myös monia muita artisteja, viimeksi muun muassa Juha Tapion ensi vuonna julkaistavaa albumia. Sirviö on myös kirjoittanut kappaleita muille artisteille. Työparia yhdistää myös rakkaus melodioihin ja monipuolinen musiikkimaku, jossa on kuitenkin erityinen paikka brittipopille. Hyviä biisejä yhdistää puolestaan molempien mielestä se, että niitä voi esittää vaikka vain akustisella kitaralla säestäen. ”Ihan sama miten niitä sitten kuorrutetaan”, Sirviö sanoo. Myös omaehtoisuus, omiin visioihin luottaminen on tärkeää. ”Neuvot voi kuunnella, mutta niitä ei tarvitse välttämättä noudattaa”, Ellinoora Leikas sanoo. Hänen oma neuvonsa musiikintekijäksi tahtoville on, että kannattaa pyrkiä säilyttämään vilpitön rakkaus musiikkiin, eikä alkaa ajatella musiikin tekemistä teollisena työnä. Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Ismo Alanko on tehnyt biisejä Hassisen kone- ja Sielun veljet -yhtyeille sekä soolourallaan yli 40 vuoden ajan. Silti hän tuntee aloittavansa musiikin kirjoitustyön joka kerta aivan alusta. ”Biisinteko on minulle tosi pitkälle improvisointia. Oli instrumentti mikä hyvänsä – piano, kitara tai tietokone – niin sillä improvisoidaan”, pitkän linjan musiikintekijä ja rockmuusikko Ismo Alanko sanoo Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa. Ja sitten kun improvisaatio tuottaa jälkeä, joka Alangosta tuntuu olevan linjassa hänen ”sen hetkisten fiilistensä” kanssa, hän alkaa tehdä muistiinpanoja. Musiikillisen rungon valmistuttua alkaa tekstin suoltaminen – usein myös se alkaa saman tien improvisaationa. ”Alan vain tuottaa tekstiä kappaleen rytmiin ja tunnelmaan.” Aihettakaan ei tarvitse olla valittuna. ”Se on hyvin vaistonvaraista toimintaa. Jälkeenpäin en useinkaan tiedä, miksi olen päätynyt näihin ratkaisuihin.” Mikä sitten saa Ismo Alangon kirjoittamaan uutta musiikkia? Se tunne, että sisällä on jonkinlainen ”möykky”. Uutta musiikkia, joka pitää saada ulos. ”En ole vielä koskaan ajatellut, että mun ura tarvitsee nyt uuden levyn ja mun pitää saada nyt ne uuden levyn biisit tehtyä ja piste.” ”Olen aina pitänyt fokuksen siinä, millaista musiikkia haluaisin itse kuulla. Olen ehdottomasti oman musani suurin fani ja ankarin kriitikko”, hän sanoo. Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Säveltäjä Minna Leinosen teokset ovat saaneet innoituksensa hyvin erilaisista asioista kuten joukkoliikenteestä, toisen säveltäjän teoksesta tai yhteistyöstä muiden taiteilijoiden kanssa. ”Sävellykset eivät synny tyhjiössä. Säveltäminen on arjessa kohdattujen asioiden prosessiointia.”, Leinonen sanoo Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa. Esimerkiksi ääni-installaatio Haamuratikka syntyi äänisuunnittelija Jussi Suonikon kanssa 2016 Tampereen Keskustorille, kun Helsingistä Tampereelle muuttanut Leinonen halusi ottaa kantaa kiivaaseen keskusteluun raitiovaunulinjan rakentamisesta. ”Tarvitsen ne aiheet ennen kuin menen työhuoneelle säveltämään.” Maaliskuussa 2023 Helsingissä järjestettävällä Musica Nova -festivaalilla kuullaan puolestaan Leinosen uusi sävelteos Vimma, jonka ituna on Kreeta Haapasalonsävellys Minun leipäni pieniin on pantu. Haapasalo eli, sävelsi ja soitti kannelta 1800-luvulla – ja kiersi esiintymässä, vaikka hänellä oli työtön aviomies ja yksitoista lasta. Näistä olosuhteista huolimatta hän eli musiikilla ja elätti perheensäkin. ”En voi lakata ihmettelemästä sitä vimmaa, sitä paloa. Se on ihan valtava sisäinen voima.””, Leinonen sanoo. Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Juri Seppä kutsuu itseään mediasäveltäjäksi. Hänen sävellyksiään kuullaan elokuvissa, tv-sarjoissa, mainoksissa ja peleissä. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa Seppä kertoo, miten hän päätyi säveltämään musiikkia audiovisuaalisiin tuotantoihin. Säveltäjä Juri Seppä on yhdistävä tekijä muun muassa elokuva Rare Exportsin, tv-sarja Luottomiehen ja lukuisien mainosten välillä. Lapsesta saakka eri instrumentteja soittanut ja jo ala-asteella ensimmäiset biisinsä kirjoittanut Seppä on kasvanut hyvin työllistetyksi mediasäveltäjäksi itse opiskellen. Seuraava suurempi Tuomas Wäinölän kanssa tehty elokuvasävellystyö kuullaan tammikuussa 2023, kun Jalmari Helanderin toimintaelokuva Sisu rantautuu elokuvateattereihin. Seppä ei aseta tärkeysjärjestykseen töitään, vaikka hänen mielestään on selvää, että tilaajakaan ei odota kaikkea mainosmusiikkia tehtävän ”sydämellä”. ”Töitäni en vähättele, on sitten kyseessä karkkibrändin viiden sekunnin jingle tai pitkä elokuva.” Itse asiassa mainosmusiikin tekeminen on Sepän mielestä hyvää vastapainoa pidemmille elokuvamusiikkitöille. ”Kun tekee musiikin pitkään elokuvaan, se on raskas, parin kuukauden rypistys. Sen jälkeen on pari kuukautta ihan mukava tehdä mainoksia.” Töiden tasa-arvo näkyy siinä, miten melodiat tulevat mieleen: kun vapaa-ajalla syntyy käyttökelpoinen sävelaihio, se saattaa syntyä yhtä hyvin mainokseen kuin elokuvaankin. ”Hyvä melodia saattaa tulla mieleen vaikka saunan lauteilla.” Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Saksofonisti Linda Fredriksson tunnetaan muun muassa palkitusta Juniper-levystä, Mopo-yhtyeestä sekä yhteistyöstä Kerkko Koskisen kanssa. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa hän kertoo, kuinka kasvoi tekemään musiikkia myös yksin. Linda Fredrikssonin ensimmäinen soololevy Juniper sai niin hyvän vastaanoton kuin jazz-albumi voi Suomessa saada: viiden tähden arvosteluja, Teosto-palkinto ja Vuoden parhaan jazzalbumin Emma-palkinto osoittivat saksofonistille, että tämän kannatti rohkaistua tekemään musiikkia itse. Hän sanoo kasvaneensa itsenäiseksi musiikintekijäksi vähitellen. Taustalla oli lapsuudesta alkanut soittaminen bändissä, jossa aina oli vieressä joku, jolta kysyä musiikin toimimisesta. ”Oli hidasta kasvaa olemaan jotain mieltä ihan itse, onko joku juttu hyvä vai ei.” Mutta kun Fredriksson uskalsi tehdä itse, hän uskalsi tehdä musiikkia henkilökohtaisesti. ”Juniper on tosi henkilökohtainen. Ei sellainen mitään performoiva.” Musiikin tekemisessä on hänelle silti jatkossakin kaksi vaihetta: yksityinen sävellys- ja ideointivaihe, jossa hän käy keskustelua lähinnä itsensä kanssa sekä syntyneiden aihioiden pallotteluvaihe luottohenkilöiden kanssa. ”On myös hauska musiikinteon kohta, kun tekemistä voi jakaa muiden kanssa.” Uusille musiikintekijöille Fredrikssonilla on yksi ohje: ”Kannattaa koettaa tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvä olla.” Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Biisintekijä Janne Rintala tunnetaan muun muassa Arttu Wiskarin ja Erika Wikmanin megahittien kirjoittajana. Teoston Säv. San. Sov. -podcastissa hän kertoo olevansa ahkera tekijä, joka tulee studiolle arkisin töihin toimistoajoiksi. Tuottelias Janne Rintala kertoo podcastissa, että harvassa ovat ne päivät, joina ei yhtään laulua synny. Kaikki hänen kirjoittamansa biisit eivät kuitenkaan aina päädy radioon. ”Kuonaa pitää kirjoittaa paljon, että löytyy joku sellainen laulu, josta vois tykätä joku muukin kuin itse.” Rintala kirjoitti läpimurtobiisinsä Mökkitien Arttu Wiskarin esitettäväksi kaksitoista vuotta sitten. Kappale on määritellyt hänen uraansa – ja antanut jopa nimen edustamalleen Mökkitie Records -levy-yhtiölle. Nykyisin hän pitää sanoitusta naiivina aloittelijan teoksena, ja juuri siitä vilpittömyydestä muodostuu myös osa kappaleen viehätystä. ”Enää näillä kilsoilla sellaista ei pystyisi kirjoittamaan, ei ei ikinä. Mutta siitä välittyy aito tunne ja siksi siitä on tullut ikivihreä”, hän arvelee. Entä sitten sävellys? Melodian pitää olla Rintalan mielestä yksinkertainen ja mieleen jäävä kuin lastenlaulussa. Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Teoston Säv.San.Sov. -podcastin neljättä kautta kesän jälkeen jatkaa Pedro Hietanen, jonka jo 1960-luvulla alkanut ura säveltäjänä, sovittajana, yhtyeen johtajana, muusikkona ja säestäjänä hakee vertaistaan. Pedro Hietanen on monipuolinen musiikintekijä, joka tunnetaan kyvystään hyppiä erilaisten musiikillisten raja-aitojen yli. Ilman Hietasen panosta ei olisi syntynyt Wigwamin progressiivista rockia, Topi Sorsakoski & Agentsin ja oman Pedro`s Heavy Gentelemenin levyjä tai Velipuolikuu-tv-sarjan musiikkia sellaisina kuin ne ovat piirtyneet suomalaisten tajuntaan. ”Onhan se, kun skånelainen herrasmies laulaa suomeksi, jota ei osaa, venäläisen kansanlaulun, joka onkin yhtäkkiä reggae.” Kuvailu sopii vaikkapa Pedro`s Heavy Gentlemen -yhtyeen hittiin Huopikkaat, joka yhdisti venäläiseen mollibiisiin huumoria ruotsalaislaulaja Peps Perssonin tulkitsemana. ”Huumorin ja mollin yhdistelmä, se on elämääni.” Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen. Jakson kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva.

Teoston Säv.San.Sov. -podcastin erikoisjaksossa vieraillaan J. Karjalaisen laulujen lähteillä, hänen biisintekohuoneessaan Keltaisessa talossa. Nykyisin huoneessa on Lännen-Jukan inspiroima sisustus. ”En ole koskaan ajatellut musiikkia tyylien kautta, että onko tämä nyt poppia, rokkia vai mitä. Olen kuunnellut musiikkia pienestä pitäen ja innostunut monestakin eri stailista. Enimmäkseen kuitenkin Amerikan kansanmusajohdannaisista tyyleistä”, J. Karjalainen sanoo. Millainen prosessi on yli 40 vuotta suosittuja lauluja tehneen J. Karjalaisen biisien takana? Mikä häntä inspiroi? Ja mikä saa tekemään uutta musiikkia edelleen? Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.