Aster Hedman, sosiaalityön maisteriopiskelija, kouluttaja, traumaselviytyjä, Traumainformoitu Toivo -podcastin host Traumatisoitumista ei tarvitse pelätä. Riittävällä tuella ja avulla voi hyvinkin kipeästä asiasta syntyä kaunista ja hyvää. Trauma voitaisiin hyvin yksinkertaistaen määritellä niin, että kyseessä on pelon kokemus, jonka aikana ei olla saatu riittävää tukea ympäristöltä, eli koemme riittävästi pelkoa ja avuttomuutta yhdessä. Ei tarvitse olla jotakin graavia, tarkkarajaista tapahtumaa jotta ihminen traumatisoituu, tästä hyvänä esimerkkinä on niin sanottu kehityksellinen trauma, josta meillä oli tällä kaudella kertomassa Juha Klaavu. Juhan jaksoa pääsee kuuntelemaan tästä: https://traumainformoitu.fi/kehityksellinen-trauma-ja-toivon-loytyminen-vieraana-juha-klaavu-psykoanalyyttinen-psykoterapeutti-jungilainen-psykoanalyytikko/ Traumatisoituminen voi vaikuttaa erityisesti paitsi yksilön stressinsäätelykykyyn, myös muistiin ja toimintatapoihin yleensäkin. Pääset lukemaan emotionaalisen traumatisoitumisen vaikutuksesta kognitiivisille toiminnoille tästä: https://traumainformoitu.fi/traumalla-voi-olla-pitkakestoiset-seuraukset/ Traumainformoidun ajattelutavan mukaan ihminen toimii aina ymmärrettävästi, normaalilla tavalla suhteessa kaikkeen siihen epänormaaliin, mitä hän on joutunut elämässään aikaisemmin kokemaan. Esimerkiksi päihdeongelma nähdään traumainformoidun ajattelutavan mukaan seurauksena jostakin aikaisemmin koetusta, ei välttämättä syynä, joka yksistään voitaisiin hoitaa pois, ja ongelmat tällöin helpottuisivat. Täältä löydät lähteet, joita Aster käytti jakson aiheissa: Bartlett, J. & Steber, K. (9.5.2019). How to implement trauma-informed care to build resilience to childhood trauma – child trends. Saatavilla https://www.researchgate.net/publication/334679706_How_to_Implement_Trauma-informed_Care_to_Build_Resilience_to_Childhood_Trauma_-Child_Trends Bath, H. (2015). The three pillars of traumawise care: healing in the other 23 hours. Reclaiming children and youth. Winter 2015, volume 23, number 4. Saatavilla https://pdfs.semanticscholar.org/b3fb/da00061f77003960364321f76740bc99d3ab.pdf?_ga=2.41777322.965575572.1590042907-1975089827.1590042907 Becker-Weidman, A. (2013). DDP-aapinen. Vuorovaikutteinen psykoterapia pähkinänkuoressa. Näyttöön perustuva tehokas hoitomenetelmä. Tampere: PT-kustannus. Brunzell, T., Stokes, H. & Waters, L. (2015). Trauma-informed positive education: Using positive psychology to strengthen vulnerable students. Contemp School Psychol (2016) 20:63-83. California Association of School Psychologists. DOI 10.1007/s40688-015-0070-x. Burke Harris, N. (2019). Syvälle ulottuvat juuret. Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Helsinki: Basam books Covington. S.S. (2008) Women and Addiction: A Trauma-Informed Approach, Journal of Psychoactive Drugs, 40:sup5, 377-385, DOI:10.1080/02791072.2008.10400665 Dana, D. (2020). How to help our nervous systems during a pandemic. Psychotherapynetworker. Saatavilla 6.9.2020 https://www.psychotherapynetworker.org/blog/details/1741/how-to-help-our-nervous-systems-during-a-pandemic Elomaa, A-P. (2016). Immunomodulatory changes in depression, adverse childhood experiences and sleep disturbances. Itä-Suomen yliopisto. Terveystieteiden tiedekunta. Väitöskirja. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-2142-0 Karlsson, L., Tolvanen, M., Scheinin, N. M., Uusitupa, H-M., Korja, R., Ekholm, E., Tuulari, J. J., Pajulo, M., Huotilainen, M., Paunio, T., Karlsson, H. & FinnBrain Birth cohort Study Group. (2018). Cohort profile: The Finnbrain Birth cohort study (FinnBrain). International Journal of Epidemiology, Volume 47, Issue 1, (15–16). Saatavilla https://doi.org/10.1093/ije/dyx173 Kumpulainen, K., Mikkola, A., Rajala, A., Hilppö, J. & Lipponen, L. (2015). Positiivisen psykologian jäljillä. Teoksessa L. Uusitalo-Malmivaara. (toim). Positiivisen psykologian voima (S. 224-243). Jyväskylä: PS-kust

Traumatietoinen kohtaaminen lastensuojelussa - Vieraana Veli-Matti Karhu, psykologi ja väitöskirjatutkija

Nina Pyykkönen, erikoispsykologi PsL, yksilö- ja ryhmäpsykoterapeutti, työnohjaaja, jungilainen coach ja ekoterapeutti kiinnostui trauman vaikutuksista tiedostaessaan sen, miten kokonaisvaltaiset seuraukset emotionaalisella traumalla voi olla. –Trauma koskettaa meidän koko olemustamme, ei pelkkää mieltä. Traumatisoituminen ei myöskään tarkoita vain joutumista kaltoinkohtelun kohteeksi tai väkivallan uhriksi. Ehkä tavallisinta traumatisoitumista on se, että lapsena ei tule kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi, Nina pohtii. –Traumasensitiivisyys on sen ymmärtämistä, miten ihmisen mieli toimii. Se on yhtäältä kehityksellisen trauman syntymisen ja vaikutusten ymmärtämistä, ja toisaalta kykyä mentalisoida toista: tiedämme, että emme voi tietää mitä toisen mielessä on, mutta silti tämän pohtiminen ja uteliaisuus on arvokasta. Ihmisen kokemukset ja sisäinen maailma eivät useinkaan näy päällepäin, mutta ponnistelu niiden tavoittamiseksi ja toisen (ja itsen) ymmärtämiseksi on ihmisyyden ytimessä, Nina selventää. – Jos työskennellään kipuja kokeneiden ihmisten kanssa, myös ammattilaiset joutuvat trauman vaikutusten kanssa tekemisiin. Siksi on todella tärkeää tunnistaa ja tiedostaa oma historiansa riittävällä tasolla. Teoreettinen koulutus on tietenkin tärkeää, mutta omien asioiden psykoterapeuttinen käsittely on ollut korvaamaton työväline, Nina jatkaa. – Ihmisyyden syvätasot ovat aina kiinnostaneet minua. Minua vaivasi ja aloittelevana kliinikkona ajatus siitä, että ihmisen oireet tai mielenterveysongelmina ilmenevät tilat olisivat “sairauksia” tai “häiriöitä”. Itselleni ne näyttäytyivät aina enemmänkin ratkaisupyrkimyksinä kuin ongelmina. Ihmisen liittäminen laajempaan kokonaisuuteensa, ekosysteemiin ja evoluution ketjuun, on avannut valtavasti ymmärrystä siihen, kuinka traumareaktiot ovat aina selviytymisen palveluksessa - niissä ei siis ole mitään patologista. Olen tullut ymmärtämään, että ihmisen olemisessa on varsin vähän “patologista”, oireetkin ovat hyvin ymmärrettäviä kun niitä tarkastelee yksilön elämänkokemusten kautta, Nina kertoo. – Traumatietoinen työskentely ei ole traumojen hoitamista, vaan trauman vaikutuksien tunnistamista ja arjen vakauttamista. Tärkeintä on, että ymmärrämme, että ihmisen käyttäytymisessä on loppujen lopuksi aika vähän patologista – yleensä lähes kaikki oireet, tuhoisa käyttäytyminen mitä ihmisillä on, juontaa johonkin tilanteeseen, jolloin käytöksestä on ollut hyötyä selviytymisessä. Julkaisuja, joita Nina on ollut kirjoittamassa: Pyykkönen N, Pyykkönen AJ (2023). Mistä on mentalisoivat organisaatiot tehty? Osviitta 2/2023. https://www.suomentyonohjaajat.fi/artikkeli/mista-on-mentalisoivatorganisaatiot-tehty/ Pyykkönen N (2021). Ympäristöahdistus, mentalisaatio ja toivo. Ympäristöahdistus.fi verkkojulkaisu. https://www.ymparistoahdistus.fi/artikkelit/ymparistoahdistus-mentalisaatio-ja-toivo/ Kauranen A, Pyykkönen N. (2021). Senioripysäkki®-ryhmänohjaajan käsikirja. Helsinkimissio ry. Keinänen M, Pyykkönen N. (2020). Mentalisaatiokyky tunneyhteyden ilmentäjänä ja ylläpitäjänä. Teoksessa Leskinen ja RIta (toim.) YHTEYS psykoanalyyttisen ajattelun ytimessä. EFPP Suomen 30-v juhlakirja. Prometheus kustannus. Rehnbäck K, Pyykkönen N (2020). Työnohjaus tarvitsee mentalisaatiota. Osviitta 1/2020. https://www.suomentyonohjaajat.fi/artikkeli/tyonohjaus-tarvitsee-mentalisaatiota/?_gl=1*spenoe*_up*MQ..*_ga*MTg4NjE5OTQ0LjE2OTAzNTM4MTQ.*_ga_X377E05YFY*MTY5MDM1MzgxMy4xLjEuMTY5MDM1NDI3Ny4wLjAuMA.. Pyykkönen N (2019). Lisää psykologista osaamista lastensuojelutyöhön. Psykologi-lehti 17.6.2018, verkkoartikkeli. https://psykologilehti.fi/lisaa-psykologista-osaamista-lastensuojelutyohon/

Mitä ihmettä tarkoittaa traumainformoitu koulu? Kirsi Strohbehn, erityisopettaja ja Resetti-kouluttaja tutustui traumainformoidun koulun malliin työskennellessään haastavasti käyttäytyvien oppilaiden kanssa, joilla usein on runsaasti myös erilaisia tunne-elämän ongelmia. Tosin Kirsi ei haluaisi oppilaitaan hankaliksi nimittää, hän käyttäisi uhmakkaista, manipuloivista ja käyttäytymishäiriöisistä oppilaista nimitystä “erityistä rakkautta tarvitsevat oppilaat”. Kirsi ajattelee, että traumainformoituun kouluun kuuluu oleellisesti kaksi ulottuvuutta. Ensimmäiseksi tarvitaan ymmärrystä trauman vaikutuksista ihmisen neurobiologialle, ja toiseksi tietoisuutta niistä peruspilareista, joiden varaan traumainformoitua koulutyötä voidaan rakentaa. Tästä pääset lukemaan trauman vaikutuksista: https://traumainformoitu.fi/traumalla-voi-olla-pitkakestoiset-seuraukset/ Traumainformoitu koulu-ajattelun mukaisesti monella luokkahuoneen oppilaalla voi olla mukanaan traumataakkaa, kehityksellistä traumaa, joka vaikuttaa kaikkeen koulutyöhön. Emotionaalinen trauma voi vaikuttaa sekä oppilaan käyttäytymiseen että akateemisiin suorituksiin. Traumainformoidun koulun peruspilareita on kolme. Koulussa täytyy olla turvallisuuden lisäksi turvan tunne. Kaikkien aikuisten tulee sitoutua tähän. Toiseksi, oppilaan valinnanvapautta tulee mahdollisuuksien mukaan hyödyntää. Kolmanneksi, oppilaiden ja opettajien välillä täytyy vallita yhteys. Monet oppilaista ovat oppineet, että aikuisiin ei voi luottaa, eikä tästä poisoppiminen ole helppoa eikä aina mahdollistakaan. Lopuksi, kanssasäätely on tärkeää. Koska emotionaalinen traumatisoituminen on vaikuttanut oppilaan kykyyn säädellä tunteitaan ja mielentilojaan, tarvitaan turvallista aikuista tukemaan ja ohjaamaan oppilasta oppimaan säätelyä. Oma rauhallisuus on tässä oleellista, silloin hyödynnetään peilisolujen tuomaa apua kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa. Kirsi kuulee usein sanottavan, että “opettajan tehtävä on vain opettaa”. Tämä on totta, mutta jos ymmärretään vahingollisten kokemuksien vaikutukset oppilaan kyvylle oppia, voidaan nimenomaan juuri opettamista tehostaa, jos traumainformoidun orientaation periaatteita hyödynnetään myös koulutyössä. - Jos tiedettäisiin ja ymmärrettäisiin niitä kokemuksia, joita esimerkiksi väkivaltaisesti oirehtivilla lapsilla on, voisimme nähdä hankalat käytösmallit ensisijaisesti selviytymiskeinoina. Lapsi tai nuori on ehkä tarvinnut vahingollisia toimintatapoja jokapäiväisessä arjessaan aikaisemmin. Nämä oppilaat ovat niitä, jotka kaikkein helpoimmin suljetaan ulkopuolelle. Heille sanotaan, että “sinä et saa osallistua tähän ja tähän”, kun juuri he tarvitsivat yhteyttä, turvallisuutta ja kanssasäätelyä turvallisen aikuisen kanssa, Kirsi jatkaa. - Se, miten me valitsemme sanamme puhuttaessa näistä lapsista on äärimmäisen tärkeää, koska käyttämämme kieli luo todellisuutta ja ennen kaikkea sitä tapaa, jolla me oppilaisiin suhtaudumme. Valitsemmeko puhua esimerkiksi omaehtoisista, joustamattomista lapsista, vai ymmärrämmekö, että käyttäytymisen takana on ehkä oppilas, joka on ollut jossakin aikaisemmassa traumaattisessa tilanteessaan täysin voimaton. Näistä kirjoista löydät lisätietoa traumainformoidusta koulusta. Jos olet opettaja, tarkista koulusi opettajanhuoneen kirjahylly, monia näistä teoksista tulisi löytyä sieltä: Tulistuva lapsi by Ross W. Greene, englanniksi "The Explosive Child". Lost at School by Ross W. Greene (suomeksi Koulun hukkaamat lapset) Lost & Found, helping behaviorally challenging students by Ross W. Greene. Creating Trauma-Informed Schools by Eileen A. Dombo ja Christine Anlauf Sabatino Piia Ruudun tekemä materiaali Resetti-toiminnasta: https://www.valteri.fi/tuote/resetti-perheluokista-tukea-kasvatustilanteisiin-kotona-koulussa-ja-varhaiskasvatuksessa-resetti-toiminta-2017-2020/ Myös hakusanoilla trauma informed school löytyy netistä paljon hyvää tietoa.

Erityispedagogi Meri Lähteenoksan mielestä kaikki asiat, hankalatkin, ovat opeteltavia asioita. Meri tutustui traumainformoituun työotteeseen kahden autisminkirjolla olevan lapsensa kautta. Perhe oli saanut runsaasti ohjeita tiukan struktuurin säilyttämisen tärkeydestä sekä siitä, miten tärkeää on hyödyntää kiinnipitoja — ja liudan muita vastaavia neuvoja, jotka todellisuudessa johtivatkin vain koko perhettä syvempään pahoinvointiin. Hyvin puristuneissa, raskaissa tilanteissa voi syntyä elämää upeasti eteenpäin ohjaavia oivalluksia. Merillä tällainen tilanne oli silloin, kun hänen voimakkaasti oireileva lapsensa haastoi oman kuormituksensa ja tuskansa vuoksi äitiä ja ympäröiviä vaatimuksia aivan toden teolla. Merin käydessä poikansa kanssa läpi lapsen kokemia tunteita ja niiden vapauttamista sai alkunsa ns. stressiprofiili, jonka kautta Meri nykyään kouluttaa ja auttaa monia muita vanhempia ja kasvattajia tukemaan lapsiaan syvemmin ja paremmin.  Meri Lähteenoksa ajattelee, että ihmisen hermostoa voidaan oppia ohjaamaan ja ajamaan, omia reaktioita voi ikään kuin kouluttaa ja ohjata kohti toimivampaa arkea, samalla myös kohti ehjempää olemista. Tarvitaan syvää, monikerroksellista ymmärrystä niin nepsyydestä, traumasta kuin muistakin hermoston tiloista, että päästään kohti aidosti hyvinvoivaa arkea.  Podcastissa mainittuja linkkejä:  PIRHAN sivuilla stressiprofiilista: https://dreambroker.com/channel/7klcguan/i3m2luns?quality=1080p Meri Lähteenoksan oma ydintaito-sivusto on päivityksen alla, uudet sivut julkaistaan maalis-huhtikuun 2024 aikana. https://ydintaito.fi/  https://ydintila.fi/ Muualla Meristä:  https://autismiliitto.fi/materiaalia/autismi-lehti/olen-joutunut-ikaan-kuin-opiskelemaan-elaman/ https://erityisvoimia.fi/kirjoittajat/ Meri on yksi erityisvoimia-sivuston kirjoittajista

Aino Juusola työskenteli pitkään oikeuspsykologina, tutkien erityisesti lapsiin kohdistuneita rikoksia. Toimiminen lasten kokeman kivun äärellä ohjasi Ainoa traumainformoidun orientaation ja traumatyön pariin hänen huomatessaan, millaisia kokemuksia tekojen taustalla usein oli. Nyt Aino Juusola onkin trauma- ja kriisiterapiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti. Aino kirjoitti kirjan Taakka vai turva — mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta pohtiessaan niitä tarinoita, joita suvuissa on kuljetettu mukana. Suvun tarinat — niin kipeät kuin kantavatkin — vaikuttavat meihin vielä tänä päivänä, näkyen esimerkiksi suhtautumisessa itseemme ja maailmaan, valintoihin ja toimintatapoihimme. Mukana tarinoissa voi kulkea myös ylisukupolvista traumaa. “Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi tulee jonkun kannettavaksi” on vanha, edelleen hyvin paikkansa pitävä sanonta. Taakkasiirtymä syntyy, kun jossain kohtaa sukupolvien ketjua jää kipua käsittelemättä. Voi olla, että kivun tai häpeän alkuperäisellä kokijalla ei ole ollut tarpeeksi tilaa trauman käsittelylle, tai työvälineitä siihen. Silloin tuska on jouduttu painamaan jonnekin todella syvälle piiloon. Tällainen taakkasiirtymä voi helposti siirtyä seuraavalle sukupolvelle käsiteltäväksi ja kannettavaksi. Esimerkiksi se, miten kasvavaan, uuteen sukupolveen on suhtauduttu, miten heitä on pystytty tukemaan tai miten heidät on nähty, vaikuttaa todella paljon siihen, millaisia taakkoja eteenpäin siirtyy. Kyseessä ei ole tarkoituksella tehty asia, vaan enemmänkin kyse on siitä, että jotain sanomatonta ei ole kyetty yhdessä jakamaan ja käsittelemään. Ihmisiä ei järkytä niinkään se, mitä sanotaan, vaan se, miten asia sanotaan ja miten tätä sanottua tulkitaan. Ylisukupolvisiin, kipeisiin tarinoihin liittyy usein valtavan suuri lataus. Silloin se, mitä kerrotaan ei olekaan se järkyttävin osuus. Kertomisen tapa ja siihen sisältynyt lataus ja tunnelma on merkittävää. Omaa tarinaa — samoin kuin suvunkin tarinaa — voidaan alkaa kirjoittamaan ehjemmäksi. Kun ihminen alkaa pohtia, mitä hän itsestään ja itselleen kertoo, se vaikuttaa suuresti siihen, miten paljon jokin asia palvelee omaa hyvinvointia. Myös sitä on tärkeää pohtia, miten pystyy antamaan itselleen anteeksi, ja onko oma suhtautuminen itseen joustavaa ja lempeää. Vaikka omaa tarinaansa saisi työstettyä ja käsiteltyä, silti suvun taakat ja koettu elämä kulkevat jossain määrin meillä mukana. Mutta kun me tulemme tietoisemmiksi niistä, myös taakkojen käsittely voi helpottua. Kun emme enää ole suvun kipujen “armoilla”, vaan oma ääni kuuluu tarinassamme voi toipumista todella alkaa tapahtua. Myös mennyttä voi tarkastella sen pohjalta, mitä toimijuutta meillä on ollut, niissä hyvin vaikeissakin tilanteissa. Tämän huomaaminen auttaa eteenpäin, kun huomaa että siellä lamaantumisen ja väärien valintojen keskellä valitsin tilanteeseen sopivan parhaan mahdollisen tavan toimia, ja sen avulla selvisin, säilyin hengissä. Silloin saamme voimia katsoa itseämme rakkauden katseella. Aino Juusolan tekstejä löytyy esimerkiksi näistä linkeistä: Seksuaaliväkivaltatyön perusteet https://www.julkari.fi/handle/10024/147779 Lasten haastattelu lastensuojelussa https://www.ps-kustannus.fi/Sauli-Hyvärinen/Lasten-haastattelu-lastensuojelussa.html Lisäksi Aino Juusola on kirjoittanut seuraavat kirjat: Jutellaanko? Miten käsitellä lapsen kanssa vaikeita asioita Taakka vai Turva? Mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta

Teemu Vesterinen, stand up koomikko ja TRE-ohjaaja on tuonut omia kipeitäkin kokemuksiaan Trauma-nimiselle stand up kiertueelle. -Trauma on tullut lähelle, vienyt paljon tilaa elämästä viime vuosina. Siitä muodostui pikkuhiljaa idea, että teen traumasta shown. Kun kertoo jostain asiasta muille, siinä samalla itsekin prosessoi juttuja, sanoittaa itselleenkin sitä traumaa vähän eri puolilta samalla, Teemu kertoo. -Joitain vuosia sitten havahduin siihen, että tästähän mun elämässä on ollut jossain määrin aina kysymys. Ymmärsin, että jossain määrin kaikki nämä oireet ja ominaisuudet, joita minussa on ja on aina ollut, että niistä piti alkaa ottamaan enemmän selvää, hakeutua hoitoon. Matka ei ollut helppo, se oli pitkä ja vaikea, ja mukaan mahtui paljon epätoivoa ja tuskaa, hän jatkaa. Teemun ymmärrettyä, mitä emotionaalinen trauma on, ja mitä se seuraukset ovat hän alkoi saamaan omaan tilannettaan enemmän “hallintaansa” ja toipuminen alkoi. Oikean tiedon saamisella olikin hyvin suuri merkitys toipumiselle. Teemu opiskeli osana omaa toipumisprosessiaan TRE-ohjaajaksi. TRE on menetelmä, jossa traumaa tai jännitystä vapautetaan kehosta tarkoituksellisesti, tietoisesti aiheutetun tärinän avulla. Linkit Teemu Vesterisen nettisivuille, keikkakalenteriin: https://www.teemuvesterinen.com/keikat-ja-muut-tyoumlt.html Instagram: @vesterisenteemu Facebook: https://www.facebook.com/standupkoomikkoteemuvesterinen

Juha Klaavu, Lapsuuden kehityksellinen trauma -kirjan kirjoittaja ja psykoanalyyttinen psykoterapeutti (Valvira, Kela, EFPP), Jungilainen psykoanalyytikko (C.G.Jung Institute Zürich, FEGAP, IAAP) kiinnostui jo psykoterapeutti-uransa alussa emotionaalisen traumatisoitumisen vaikutuksesta ihmiseen ja ihmisen hyvinvointiin. Varmasti jokainen psykoterapeutti kohtaa trauman jälkiä ihmisessä, mutta Juhaa alkoi erityisesti kiinnostamaan kehityksellinen trauma.  Juha kertoo kehityksellisen trauman syntymisen olevan mutkikas prosessi:  — Trauman ajatellaan olevan yksittäinen tapaus, joka ylittää ihmisen sietokyvyn, josta seuraa eri tasoilla ilmeneviä psyykkisiä, ruumiillisia, hermostollisia ongelmia. Toki traumaattiset kokemukset voivat olla toistuvia, traumaattiseen lapsuuteen mahtuu usein monia traumaattisia kokemuksia. — Kehityksellinen trauma on nimenomaan kehitys-vuorovaikutussuhteisiin liittyvä trauma, joka alkaa elämän ensimmäisen vuoden aikana suhteessa äitiin, siitä kerroksittain rakentuen myös muihin tärkeisiin ihmisiin. Eli aina tulee kerroksia lisää, mutta ydin on ihan siinä dyadissa äidin ja vauvan välillä. Jos vauvaa tai lasta ei emotionaalisesti nähdä, kuulla tai kohdata, vauvan kokemus on, että minut on hylätty. Hylkääminen voi olla fyysistä, äidin poissaoloa. Tai vaikka äiti olisi fyysisesti läsnä, mutta vauva ei saa emotionaalista läsnäoloa, vaan pelkkää mekaanista hoitoa tätä seuraa emotionaalisen hylkäämisen kokemus, josta alkaa muodostua väärä identiteetti. Ihminen yleensä alkaa ajatella olevansa arvoton, valuvikainen, jotenkin viallinen, paha, häpeällinen, että kaikki ajatukset, olemus, kaikki on huonoa, väärää, häpeällistä ja ihminen on mystisesti kaikkein pahaan syypää. Eli kehityksellinen trauma vaikuttaa identiteettiin, minuuden kehitykseen, Juha kertoo. Monet kehityksellisestä traumasta kärsivät ihmiset ovat käyneet läpi jopa useita psykoterapiaprosesseja löytämättä itselleen apua. Tämän seurauksena olo on voinut entisestään heiketä, varsinkin jos on muodostunut kokemus että on niin “huono, että edes psykoterapia ei voi auttaa”. Vasta kun ymmärrys nimenomaan kehityksellisen trauman ja sen minätilojen merkityksestä ja toipumisesta alkaa kehittyä, voi toipuminen alkaa.  Ymmärrystä kehityksellisestä traumasta ja muista traumoista olisi hyvä olla varhaiskasvatuksen, koulun ja lastensuojeluyksiköiden puitteissa sekä psykiatrian osastoilla ja muualla, erityisesti tietenkin kodeissa. Täältä löydät lisätietoa jaksossa esiin nostetuista asioista sekä Juha Klaavun työstä ja ajatuksista:  https://www.jormatahka.com/hoito-treatment/ https://www.youtube.com/@JuhaKlaavu https://www.klaavu.fi/ https://www.instagram.com/lapsuudenkehityksellinentrauma/ https://www.facebook.com/psykoterapeutti.juhaklaavu.9/ http://www.klaavu.fi/ Luentoja kehityksellisestä traumasta ja Jungilaisuudesta youtubessa: https://www.youtube.com/@JuhaKlaavu Tutustu kirjaan Lapsuuden kehityksellinen trauma: https://kauppa.viisaselama.fi/sivu/tuote/lapsuuden-kehityksellinen-trauma/4428065 Podcast kehityksellisen trauman vaikutuksista työelämässä: https://podcasts.bcast.fm/e/xnv3lpq8-kehityksellinen-trauma-vaerittaeae-ihmisen-maailman-vaeaerin-vieraan-juha-klaavu Katso infoa alkavista terapiaryhmistä: https://juhaklaavu.liquidblox.com/Ryhmapsykoterapia+-+Juha+Klaavu

Emilia Elisabet Lahti on johtajuuden kehittämisen parissa työskentelevä tekniikan tohtori. Tohtorinväitöskirjansa Elisabet teki Sisun hellästä mutta periksiantamattomasta voimasta. Sisu on Elisabetin mukaan moniulotteinen prosessi, jonka kautta yksilöt ja yhteisöt voivat voittaa henkilökohtaiset haasteensa ja selvitä yli äärimmäisten vaikeuksin, samoin kuin traumasta toipuessa. Henkilökohtainen trauma ohjasikin Elisabet Lahtea tutkimaan sisua ja sen voimaa. Lempeän, eteenpäin ja toipumaan vievän sisun kautta voi löytää enemmän kuin “vain” toipumista. Traumasta voi kummuta post-traumaattista kasvua, jolloin huomataan, miten äärimmäisen vaikeat kokemukset voivat auttaa synnyttämään entistä syvempää myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan. Tämä voi tapahtua silloin, kun tarvittavat ainekset toipumiseen ovat olemassa taustalla. Silloin trauma ei vedä meitä erilleen itsestämme ja yhteisöstämme, vaan lähemmäs toisiamme. Sisu on se sisäinen voima, johon kurottaudumme silloin, kun tuntuu että mitään ei ole enää jäljellä. Näistä linkeistä löydät lisätietoa Elisabet Lahden teksteistä ja puheista: https://www.sisulab.com/post/research-on-sisu-links-material-articles https://www.sisulab.com/blog Kannattaa myös etsiä käsiinsä Elisabetin kirja Gentle power <3 Elisabet Lahti on puhunut mm. Stanfordin yliopiston, TEDx:n, Singularity yliopiston, Accenturen ja Facebookin tilaisuuksissa ja hänen työstään ovat kirjoittaneet Business Insider, The New Yorker ja Forbes. Vuonna 2015 hänet valittiin tuhansien hakijoiden joukosta Singularity Universityn koulutusohjelmaan NASA:n kampukselle Piilaaksoon, jonka ytimessä on teknologian käyttäminen yhteiskunnan merkittävien ongelmien ratkaisemiseen.

Voiko jokin niin arkinen asia kuin uni, leikki ja mielikuvitus auttaa meitä toipumaan menneisyyden taakoista? Psykologi, emeritaprofessori Raija-Leena Punamäki-Gitai kertoo mielenkiintoisista tutkimuksistaan traumatisoitumisesta ja toipumisesta. Raija-Leenan tutkimusalueina Tampereen yliopistossa olivat traumakokemukset, mielenterveys ja kehityksellinen psykopatologia. Uni voi olla terapeuttista, kuntouttavaa, silloin kun siinä on useita erilaisia tunteita läsnä, ja kun unesta tulee ehjä narratiivi, jossa on alku ja loppu ja jopa jonkinlainen opetus lopussa. Unta voi ikään kuin jalostaa, työstämällä omia unia vaikkapa sen kautta, että merkitsee uniaan herätessään muistiin. Unille voi myös itse työstää parempaa tarinaa. Tutkimuksissa on huomattu, miten tärkeää kaikki vuorokauden tunnit ovat toipumisessa, joten myös yön eli unen tunnit on hyvä saada hyödynnettyä tervehtymiselle. Unia kannattaa kirjoittaa ylös vaikka vihkoon, niitä kammottavia ja pelottaviakin, ja jonkin ajan kuluttua tutkia ja havainnoida, mikä unessa toistuu ja mitä unet ehkä haluavat meille kertoa. Myös unissa tapahtuvaa muutosta on tärkeää pohtia. Huolestuttavinta — ja myös tutkimusten mukaan merkittävää yksilön mielenterveydelle on se, jos joku ei koskaan muista uniaan. Hyvä uutinen on se, että unia pystyy ikään kuin kutsumaan. Lasten kanssa työskennellessä on tärkeää tiedostaa että jo keskustelu unista, niissä toistuvista elementeistä yhdessä turvallisen aikuisen kanssa työstää unia kohti tervehdyttävämpiä, vivahdeikkaampia narratiivejä. Leikin, loruttelun ja mielikuvituksen kautta ihminen voi työstää hyvin syvällä sisimmässä olevia tunteita ja muistoja. Leikki on usein lapsen avain vaikean asian käsittelyyn, leikin kautta esimerkiksi traumaattinen muisto voi tulla käsiteltävämmäksi ja helpommaksi kantaa, ja paraneminen voi näin alkaa. Lapsille laulettavat laulut ovat jo itsessään terapeuttisia ja hoitavia. Laulajan ei tarvitse olla musikaalinen tai laulaa puhtaasti, tärkeintä on että lauluissa on emootioita, tunteita mukana.

Jenni Huikuri puhui miehensä kanssa puhelimessa, kun linjan toisessa päässä pamahti. Jennin mies oli päätynyt epätoivoiseen ratkaisuun, itsemurhaan, ajamalla päin vastaantulevaa tukkirekkaa. Seurasi surun ja tuskan täyttämiä päiviä, viikkoja ja vuosia.Lapset pakottivat kuitenkin jaksamaan arjessa, vaikka Jennistä tuntuikin niin pahalta, että hän olisi mieluusti seurannut miestään. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Masennusta tai mielenterveyden häiriöitä ei tarvitse pelätä eikä hävetä. Häpeä pitää otteessaan turhaan, apua kannattaa hakea aina, sanoo Jenni, rohkea nainen. Jenni oli työskennellyt suntiona Mikaelin seurakunnassa, ja nähnyt miten diakoniatyöntekijät kohtasivat kärsiviä ja apua tarvitsevia ihmisiä. Haaveissa eli toive toimia samalla tavalla itsekin. Nyt Jenni on lähes valmis diakoni, ja auttaa itse kipua kantavia kanssakulkijoita. Haluaisin sanoa kaikille, että toivoa on. Ja että ei ole häpeä hakea apua, jos sitä tarvitsee. Se on se, mitä minä olen yrittänyt kertoa ihmisille, että jos tuntuu pahalta, niin menisi rohkeasti sinne terapiaan. Ja mullekin oli iso kynnys lähteä sinne traumaterapiaan silloin mun puolison kuoleman jälkeen. Mä mietin sitä hirveän pitkään, että no voiks mä nyt mennä sinne. Ja ehkä täällä on ihmisiä, jotka tarvii sitä enemmän kuin minä. Mutta sitten kun mä sinne menin, niin mä huomasinkin, että ei se ollutkaan niin paha juttu. Kivun ja ahdistuksen kanssa ei tarvitse olla yksin. Apua löytyy, uskalla hakea sitä! Jennin tarina rohkaisee meitä hakeutumaan avun piiriin ja tavoittelemaan unelmia toipumisen jälkeen. Kiitos Jenni mukanaolostasi Traumainformoitu Toivo -podcastissa.

Kaisa Tammi kertoo trauman vankina elämisestä, siitä, miten vankilat on usein traumatisoituneiden, kipua kokeneiden ihmisten keskittymiä. Vankilanjohtajan työssä ihmisten pahoinvointi tuli käsinkosketeltavaksi. Kaisan mukaan Suomessa on noin 3000 tällä hetkellä vangittua ihmistä, ja heistä ei kai juuri löydy ketään, jolle ei olisi jotakin epäsuotuisaa tapahtumaa elämän varrella sattunut. Viimeistään oma rikos yleensä on todella poikkeava kokemus. Samalla Kaisa muistuttaa, että ei väheksy aikuisen ihmisen valintojen arvoa. Jokaisella on aina vastuu omista valinnoista. On kuitenkin paljon asioita, jotka kaventavat ihmisen kykyä tehdä valintoja. Kaikista vangeista noin joka viides vanki oli lapsena tullut kotona pahoinpitelyksi. Joka neljäs vanki on tullut sijoitetuksi perheensä ulkopuolelle, ennen kuin on täyttänyt viisitoista vuotta. 10 prosenttia vangeista on kokenut lapsuudessa seksuaalista hyväksikäyttöä. Naisvangit näyttäytyvät tässä vielä enemmän kärsineinä, heillä seksuaalisen hyväksikäytön kokeminen on vielä paljon paljon yleisempää. Tässä valossa tarkasteltuna tulee selvästi ilmi se, miten tärkeää olisi toimia ennaltaehkäisevästi niin, että ihmiset voisivat kokonaisvaltaitaisesti terveemmin juuri tärkeinä varhaisvuosina. Kaisa Tammi onkin halunnut johtajana panostaa siihen, että ihmiset voisivat paremmin edes vankilassa. Hyvinvointi on myös turvallisuuskysymys — jos vangit voivat paremmin, vankilassa on kaikilla turvallisempaa. Useilla elinkautisvangeilla on Kaisan mukaan tarve alleviivata sitä, että heillä on ollut todella hyvä ja turvallinen lapsuus. Miksi? Tämä on Kaisan mukaan todella erityistä ja pohdituttuvaa, ja olisikin mielenkiintoista, jos joku lähtisi tarkemmin tutkimaan asiaa, koska Kaisa ajattelee että tuo ei ehkä ole ihan koko totuus. Toivon löytymisen huomaa Kaisan mukaan siitä, että menneisyydessä koettu tuska käynnistää halun työskennellä ja nähdä vaivaa paremman tulevaisuuden eteen. Että enää ei jäädä menneisyyden ja trauman vangiksi, vaan tehdään töitä toipumisen eteen. Silloin toivo on löytynyt. Toivo on mielettömän tärkeää, se ohjaa meitä parempaan huomiseen.

Neurokirjon haasteisiin liittyvä oireilu tuntuu lisääntyvän koko ajan. Syyt neurokirjon häiriöille ovat moninaiset. Voisiko tunnehoiva ja traumainformoitu näkökulma tuoda lisätyökaluja lapsen ja perheen hyvinvoinnin tukemiseen? Auttaisiko tunneyhteyden vahvistuminen koko perhettä voimaan paremmin? Kati Sarvela kirjoittaa Traumainformoitu Työote Facebook-sivustolla näin: "Kun lapsi saa terveen ympäristön, joka sopii hänen neurokirjon ominaisuuksillensa, hän kukoistaa riippumatta geeneistä". Miten voimme luoda mahdollisimman hyvän ja turvallisen kasvuympäristön lapselle, varmistaaksemme lasten hyvinvoinnin? Traumainformoitu lähestysmistapa voi tuoda terveyttä sekä lapsen että hänen perheensä elämään, ja parantaa kaikkien elämänlaatua. Kun perheen tunneilmasto vahvistuu, myös pettymyksiä on helpompi sietää – niin lasten kuin aikuistenkin. Perheen voimaantuessa myös muut arjen tukimuodot on helpompi valjastaa tehokkaaseen käyttöön. Traumainformoitu orientaatio huomioi koetun elämän vaikutukset nykyhetkeen. Toipumisen, toivon ja psykoedukaation kautta se tuo lisätyökaluja oman hyvinvoinnin vahvistamiseen sekä arjen vakauttamiseen. Tässä kesän erikoisjaksossa keskustelemassa psykologi ja psykoterapeutti Risto Lappeteläinen sekä Traumainformoitu Toivo -podcastin host Aster Hedman. Risto Lappeteläinen kouluttaa lasten kanssa työskenteleviä mm. terapeuttinen ohjaaja-koulutuksen kautta. Koulutukseen voi tutustua täällä: https://www.terapeuttinenohjaaja.fi/ Kati Sarvelan oivaltava teksti neurokirjon ominaisuuksista löytyy osoitteesta: https://www.facebook.com/traumainformoitu

Vieraana Risto Lappeteläinen, psykologi sekä erityistason psykoterapeutti. Traumatisoituminen ei aina vaadi graaveja tapahtumia. Myös lapsen jääminen vaille vanhempien tukea ja emotionaalista lähellä oloa saa aikaan häpeän kokemusta, ajatusta siitä, että minä en ole minkään arvoinen. Kaikki, mitä olemme kokeneet on ikään kuin jäänyt meidän sisällemme, ytimeen, ja sieltä käsin ne edelleen vaikuttavat meissä. Arvokkainta, mitä asiakas tai potilas voi asiakassuhteessa on saada kokemus siitä, että hänet on kuultu ja nähty, hänen kanssaan on syntynyt yhteys. Se jo itsessään on usein parantavaa, että koetaan jonkun olevan viimeinkin samalla aaltopituudella. Työntekijän onkin syytä tutkia omaa defensiivisyyttään eli ahdistusherkkyyttään ja siitä aiheutuvia puolustusreaktioita. Traumaa kantava asiakas ei välttämättä kerro kipujaan tällaiselle työntekijälle – hän voi olla lapsuudestaan lähtien oppinut suojelemaan lähipiiriään ja muita omalta pahalta ololtaan. Näin torjunta ja jumittaminen siirtyy myös auttamistilanteeseen. Usein tämä johtuu auttajan ahdistusherkkyydestä, jonka emotionaalista traumaa kantava erittäin helposti aistii. Lapset voivat kokea saman perheen sisällä kasvamisen hyvin eri tavoilla. Sanotaankin, että perheen jokaisella lapsella on eri äiti ja isä – he kasvavat eri elämäntilanteissa olevien vanhempien hoidossa. Jollakulla sisaruksella voi olla paremmat olosuhteet ja eväät elämälle, vaikka kaikki kasvavat samassa perheessä. Siksi lapset myös kokevat perheen ilmapiirin ja olosuhteet hyvin erilaisilla tavoilla. Emotionaalinen trauma voi toimia ylisukupolvisena taakkana, joka rikkoo myös perheen sisäisiä suhteita. Meissä vaikuttaa siis eletty ja koettu. Jos joku on esimerkiksi käynyt läpi kipeän kriisin tietyn ikäisenä, voi oman lapsen kasvu samanikäiseksi synnyttää sanatonta pahaa oloa ja ahdistusta. Tällöin tarvitaan lempeää terapeuttista vierellä kulkemista. Paranemista voi toki tapahtua myös arjen ihmissuhteissa, tämä tulee aina muistaa. Silti juuri psykoterapeuttinen työskentely voi olla avain ehyempään huomiseen. Pirkko Siltala: TAAKKASIIRTYMÄ – Trauman siirto yli sukupolvien https://www.therapeia-saatio.fi/julkaisujen_tilaus/kirjojen_puffit/siltala_pirkko_taakkasiirtym%C3%A4_2016/

Vieraana Inkeri Parkkari. Vakavan onnettomuuden kohdatessa maailma voi järkkyä syvästikin, jättäen ihmisen turvattomaksi ja uuden äärelle. On tärkeää muistaa, että myös kipeissä hetkissä mukana on ihmisen koko eletty elämä – kokemukset ja tunteet, koko elämänhistoria. Jos menneisyydessä on käsittelemätöntä taakkaa, voi jokin uusi yllättävä uhka järkyttää poikkeuksellisen paljon.  Psykologi Inkeri Parkkari on toiminut tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan käyttäytymistiedejäsenenä jo yli kaksi vuosikymmentä. Hän on nähnyt läheltä, miten moninaisia reaktioita voi onnettomuuksien jälkeen ihmisillä olla. On tärkeää, että onnettomuuden jälkeen ei jätetä ihmistä yksin. Myös auttajalla voi olla suurta tarvetta tuelle ja asian käsittelylle ammattilaisen kanssa. Esimerkiksi tuhoisalla auto-onnettomuuspaikalla voi joutua kohtaamaan psyykkisesti hyvin raskaita tilanteita.  Itsetuhoinen käyttäytyminen liikenteessä vaarantaa vakavasti – tekijänsä lisäksi – täysin sivullisia ihmisiä. Apua tulisikin saada niin, että ahdistus ei kulmioituisi auton ratissa ollessa. Itsemurhien määrä on Suomessa laskenut, mutta on tärkeää mahdollistaa oikea-aikaisen avun ja tuen saanti niin, että itsemurhien määrä edelleen laskisi. Apua tulee saada ajoissa ja matalalla kynnyksellä! Erityisesti kipeistä asioista vaikeneminen voi johtaa siihen, että koettu taakka kasvaa liian suureksi, eikä tulevaisuudessa nähdä lopulta enää toivoa. Siitä on siis puhuttava, mistä on vaiettu. Kipu vähenee puhumalla, jakamalla sitä toisen kanssa. Uskalla hakea apua, ajoissa!  Muun muassa täältä saat apua:  Mieli ry kriisipuhelin: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/?gclid=CjwKCAjw6vyiBhB_EiwAQJRoput7ryxBlctWw7F3YNoJ0Eld_xKfqW0LAA6IwwvmgbSrPqmv__qfyxoCs1QQAvD_BwE Mieli ry:n Itsemurhien ehkäisykeskus:  https://mieli.fi/tukea-ja-apua/itsemurhien-ehkaisykeskus/

Musiikkiterapia toipumisen tukena. Vieraana Heidi Ahonen, musiikkiterapian professori sekä vaativan erityistason psykoterapeutti Torontosta. Musiikki hoitaa ja parantaa. Se auttaa käsittelemään kipeitä traumamuistoja, ikään kuin auttaa asettamaan niitä järjestykseen, antamalla riittävästi turvaa sietämättömien tunteiden kohtaamiseen. Musiikki koskettaa molempia aivopuoliskoja samanaikaisesti, tämä on erityisen tärkeää emotionaalisen trauman hoidossa. Musiikkiterapeutin kanssa tapahtuva vuorovaikutus on myös merkittävässä roolissa – trauma on usein syntynyt juuri ihmissuhteessa, ja vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa myös paranemista voi tapahtua. Musiikki on keino, jolla säätelemme oloamme ja tunnetilojamme. Heidin mukaan musiikki voi toimia lohduttajana, innostajana, hoivaajana tai rohkaisijana, olisikin tärkeä tunnistaa ja osata hyödyntää musiikkia tavoitteellisesti oman hyvinvoinnin tukena! Tästä pääset tutustumaan Heidi Ahosen työhön ja tutkimuksiin: https://www.wlu.ca/academics/faculties/faculty-of-music/faculty-profiles/heidi-ahonen/index.html

Kuvataidepsykoterapia toipumisen tukena. Vieraana Katinka Tuisku, psykiatrian erikoislääkäri, osastonylilääkäri ja kuvataidepsykoterapeutti. Kuvataidepsykoterapia on enemmän kuin luova kuvailmaisu ja psykoterapia yhdessä. Toki myös “pelkkä” arjen kuvailmaisu ja taiteen kokeminen sekä tekeminen on usein hyvin terapeuttista ja kuntouttavaa.  Katinka ajattelee jokaisen kohtaamansa potilaan kantavan mahdollista traumataakkaa, ja haluaa olla omissa kohtaamisissaan sensitiivinen, aina tarjota turvallisen vuorovaikutustilanteen.  On hyvin tärkeää tiedostaa, että ahdistukseen ja tuskaiseen oloon voi vaikuttaa positiivisesti myös kuvallisen ilmaisun keinoin. Taiteella ja kulttuurielämyksillä on myös hyvinvointivaikutuksia. Taideterapia on saanut alkunsa siitä, että kun pelkän keskustelun kautta ei saatu potilaisiin yhteyttä otettiin taiteelliset keinot käyttöön – vuorovaikutusta ei siis syntynyt ilman kuvallisen ilmaisun mukanaoloa.  Kuvataidepsykoterapian on myös osoitettu olevan ikäänkuin tukimuoto, joka saattaa luoda niin paljon turvallisuutta myös kipeiden, sietämättömienkin traumojen työstämiseen, että asiakkaat pystyvät sitoutumaan terapeuttiseen työskentelyyn paremmin.

Vieraana Pirkko Lahti. Kohtaaminen ja vierellä oleminen parantaa, samoin kuin sen ymmärtäminen, että kaikki kokemamme kipu menee joskus ohi ja helpompi arki voi alkaa muotoutumaan. Pirkko Lahti on psykologi, psykoterapeutti ja filosofian lisensiaatti, joka toimi yli 20 vuotta Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana. Edelleen hän toimii aktiivisesti mielen hyvinvoinnin edistämiseksi. Pirkko Lahti toivoo kaikkien oppivan ymmärtämään sen, miten tärkeää on osata kannustaa ja kehua toisia ja ottaa myös kehua vastaan. Lisäksi tarvitaan kykyä nähdä hyvää myös tavallisessa arjessa ja saada siitä voimaa jatkaa seuraavaan päivään.

Vieraana Saku Sutelainen. Keskustelua auttajan omasta jaksamisesta ja uupumuksen merkkien tunnistamisesta. Miksi niin usein painamme vain enemmän kaasua, kun huomaamme että pitäisi rauhoittua oman jaksamisen ja hyvinvoinnin äärelle? Miksi hiljentyminen on joskus niin vaikeaa?  Jaksossa vieraana Suomen Palopäällystöliiton erityisasiantuntija, juuri päättyneen Mental Fire Fit-hankkeen projektipäällikkö Saku Sutelainen.  Siitä on puhuttava, mistä on vaiettu. Asioiden esille tuominen voi olla ainoa keino, jonka avulla päästä eteenpäin toipumisessa ja katkaista sukupolvien kipeitä kahleita. Jostakin – ehkä tiedostamattomastakin – kipeästä epäonnistumisen kokemuksesta voi muodostua este, jolloin ei enää kyetä olemaan läsnä lähellä oleville, pienen lapsen häpeäkokemuksen huutaessa taustalla pelkoaan.  Jaksossa koskettavaa keskustelua muun muassa niistä tilanteista, joissa Sakun oli hankalaa toimia pelastajana oman taustansa vuoksi. Uskaltamalla tutkistella omaa elettyä elämäänsä löydämme avaimia toimia tietoisemmin ja terveemmin tänään ja huomenna.  Saku Sutelainen luotsaa pelastusalan jälkipurku- ja vertaispurku toimintaa. Kipeiden tilanteiden purku ja läpikäyminen turvallisella tavalla on osoittautunut vaikuttavaksi keinoksi tukea auttajan hyvinvointia ja työssä jaksamista.  http://94.237.117.184/~spplfi/palvelut/asiantuntijatoiminta/hankkeet/mentalfirefit/https://www.palosuojelurahasto.fi/ufaqs/mentalfirefit-kun-palo-sammuu-voi-mieli-jaada-kytemaan-suomen-palopaallystoliitto-ry

Vieraana Karita Palomäki. Psykofyysinen fysioterapia on keino edistää kokonaisvaltaista terveyttä. Psykofyysinen fysioterapia auttaa myös emotionaalisesta traumatisoitumisesta kärsiviä toipumaan ja vahvistumaan. Jaksossa vieraana fyisoterapeutti, psykofyysinen fysioterapeutti ja kouluttaja, työnohjaaja Karita Palomäki. Psykofyysinen fysioterapia auttaa meitä ymmärtämään kehoon koteloituneen trauman vaikutuksia omaan hyvinvontiimme. Kun tulemme tietoisemmiksi omista reaktioistamme ja ymmärrämme mistä mikäkin asia johtuu, opimme huoltamaan itseämme paremmin. On tärkeää oppia ymmärtämään oman vireystilan merkitys ja keinoja sen tasaamiselle. Psykofyysisen fysioterapian kautta voidaan hoitaa myös kroonisesta kivusta kärsiviä potilaita. Joskus voi pitkäaikaisen kivun taustalta löytyä juurikin emotionaalista traumatisoitumista, ja jo kipu itsessään voi olla hyvinkin traumatisoivaa. Kiinnostuitko? Täältä löydät lisää tietoa Karitan työstä ja kirjoista: www.bodysense.fi