OlympiaCastissa sukelletaan kahden tunnetun suomalaisurheilijan kasvutarinoihin, kun Kaisa Mäkäräinen ja Matti Heikkinen avaavat matkaansa huippu-urheilijaksi. Matka maailman huipulle oli pitkä ja itsensä joutui laittamaan likoon monella tavalla ennen kuin menestystä alkoi tulla.
- Se on aika vaativa prosessi monella tapaa, mutta ehkä tänä päivänä meillä on myös paremmat valmiudet urheiluakatemioiden ja muiden kautta saada tukea siihen kasvuvaiheeseen. Se kokonaisuus siinä ympärillä, että pystyt urheilijana elämään, sen rakentaminen vaatii paljon. Oma aktiivisuus ja halu viedä asioita eteenpäin - toki siinä valmennuksellisesti oman valmentajan ja koko sen toimintaympäristön kanssa, on aika keskeistä. Ei voi jäädä odottamaan, että jotkut asiat järjestyy. Jos saisi mennä ajassa taaksepäin ja palata sinne nuoruusvuosiin, niin kyllä tiettyjä asioita tietysti olisin jo aktiivisemmin hoitanut kuntoon, että olisi ollut se huippu-urheilija jo tekemisen tasolta aikaisemmassa vaiheessa, Heikkinen toteaa.
- Uskon, että me ollaan Matin kanssa kuitenkin sitä sukupolvea vielä, joka on joutunut aika lailla kantapään kautta ottamaan myös asioista itse selvää ja tekemään. Omien huippu-urheiluvuosien aikana olen ollut itse itselleni matkatoimisto, ampumavalmentaja ja välillä hieroja-fysioterapeuttikin pahimmassa tapauksessa, on pitänyt itse huolehtia hirveästi asioista, jatkaa Mäkäräinen.
Nuoren urheilijan kasvutarinassa lukiovuodet ovat tärkeitä monessa suhteessa. Vuodet ovat urheilijana kehittymisen aikaa, mutta myös itsenäistymisen ja aikuistumisen aikaa. Myös Mäkäräinen ja Heikkinen muistavat vuodet merkityksellisinä niin uran, kuin muunkin elämän kannalta.
- Isoin muutos oli siinä, kun kotoa muutti urheilulukioon. Kyllä ne vuodet kasvatti ihmisenä niin paljon ja sitä, että oppii ottamaan sitä vastuuta sekä koulusta että arjen asioista; syömisestä, ruoanlaitosta ja kaikesta tästä, ja sitten se urheilu vielä siinä lisänä. Ilman niitä kavereita siinä ympärillä, joilla oli se sama elämäntilanne, niin varmasti olisi ollut vielä vaikeampaa. Kyllä mä uskon, että siinä se vertaistuki oli ihan hirveän tärkeää niinä vuosina, kuvaa Mäkäräinen.
- Nuo ovat semmoisia ikävuosia kuitenkin, että ne harjoitusvasteet ovat todella valtavia. Kun jotakin asiaa alettiin harjoituskauden keväällä käynnistyessä harjoittamaan, niin ne askeleet kohti syksyä ja talvea oli tosi valtavia, että sinänsä hienoa aikaa, että ne ominaisuudet tarttui ja oltiin tosi onnekkaita, että meillä oli semmoinen valmentaja, joka meillä osasi teettää niitä asioita, Heikkinen jatkaa.
Mäkäräinen kannustaa myös pitkäjänteisyyteen ja muistuttaa, että urheilijaksi kehittyminen on nuoruusvuosina yksilöllistä.
- Ne on myös sillä tavalla haastavia, että siellä kuitenkin vielä kehitytään niin ihmisenä kuin urheilijanakin. Toiset kehittyy vähän eri aikaan, eri vuosina. Voit olla tosi menestyksekäs, kun olet 16-17-vuotias ja olet vähän niin kuin askeleen edellä muita ja sitten seuraavana vuonna ne kaverit vasta ottaa sen kehitysaskeleen ja tulee rinnalle - tai jopa ohi. Siellä voi helposti tulla ajatus, että no eikö tässä nyt ole tehnyt asioita oikein ja alkaa epäilemään omaa tekemistä ja olemista. Pitäisi muistaa, että sitten kun päästään niiden vuosien yli sinne parikymppiseksi, niin sitten alkaa vasta näkymään ehkä ne voimasuhteet oikealla tavalla.
