Kodittomuus

Kun pohtii kaikkia Piritorin studiossa käsiteltäviä teemoja, on minulla kaikissa jotain samaistumispintaa.

Meillä jokaisella on varmasti tuttu, perheenjäsen tai ystävä, joka on käynyt läpi esimerkiksi addiktiota, yksinäisyyttä tai vaikka rasismia.

Tämän kertainen teema on kuitenkin poikkeus sääntöön.

Ehkä onkin sopivampaa tarjota oma henkilökohtainen elämäntilanne ja perspektiivi, ennen kuin paneudutaan tämänkertaisen vieraan tarinaan.

Olen 31 vuotias työssäkäyvä keskiluokkainen mies. Minulla on aina ollut ympäri vuoden lämmin koti.
Harrastan kuntosalia viikottain ja hengailen frendien kanssa. Tällä hetkellä ahdistusta tuottaa lähinnä koronan aiheuttamat rajoitukset. Ei pääse rafloihin, ei pääse festareille, ei pääse ulkomaille. Tämän lisäksi kolmenkympin kriisi puskee päälle ja kaljuuntuminen kiihtyy kovaa vauhtia.

Asun Piritorin kupeessa ja käyn lähes päivittäin Piritorin S-marketissa. Kun minä kauppareissulla kävelen torin poikki, törmään lähestulkoon ikjokaiseen teemaan, jota myös tämä podcast käsittelee.

On se sitten addiktio, syrjäytyminen tai vihreitä arvoja puskeva kuntavaaliehdokas. Kaikki on vahvasti esillä päivänvalossa.

Mutta ehkä tässä se ongelma juuri ilmenee.

Siinä vaiheessa kun tulee ilta ja yö, menen oman kodin turvaan ja lämpöön. Syön iltapalan, sammutan valot ja menen peiton alle nukkumaan.

Se mitä samaan aikaan tapahtuu mun kämpän ulkopuolella, tapahtuu multa piilossa.

Helsinki, espoo ja vantaa kattaa noin 52% suomen yli neljästä tuhannesta kodittomasta. Heistä yksi oli monen vuoden ajan myös tämän kertainen vieras, 37 vuotias Riikka.

Kun minä kolmenkympin kriisissä menen iltaisin lämpimän peiton alle ja ahdistun koronarajoituksista, vastaavassa iässä ollut Riikka ahdistui jostain ihan muuta.